perjantai 30. heinäkuuta 2010

Kohtaloonsa alistunut vaiko jalostunut venekoira

Vihdoinkin! Toissapäivänä soutelimme reilun kahdeksan kilometrin seikkailun ja tapahtui se ihme, että Nuusku matkusti hipihiljaa sekä suurimman osan matkasta veneen pohjalla torkkuen. Ajankohta olikin harkiten valittu, sillä lähdimme iltayösoutelulle. Muuten olisi ollut aivan liian kuuma. Nytkin oli mukana ja puolet matkasta käytössä märät pyyhkeet koiria viilentämässä. Tuohon aikaan Nuusku olisi mennyt nukkumaan muutenkin, joten torkut veneessä olivat ilmeisesti Nupastakin oiva idea. Nuusku on myös sopeutunut siihen, että nykyään sen paikka on veneessä minun jaloissani eikä siitä lähdetä minnekään hillumaan.

Rapsuhan matkustaa edelleen kuin paras venekoira ikinä. Se nukkuu selän takana keulassa kiepillä, välillä lepuuttaa kuonoa veneen reunalla, välillä retkottaa joku tassu tai häntä reunan yli roikkuen. Tasaista tuhinaa, tarvitsee vain tarkkailla, että se ei kiepsahda unissaan yli laidan. Enää sen ei tarvitse urpahtaa edes erään mökin rannassa lilluvalle tekojoutsenelle, vaikka salaa kyllä toivoin Rapsun pitävän siinä aina niin kovaa metakkaa, että asukkaat katsoisivat parhaaksi roudata moisen rumiluksen varastoonsa.

Kohteena meillä oli kartalla sekä kauempaa niin viehättävältä näyttävä Kaiskunniemi. Perillä se osoittautui aikamoiseksi muurahaishelvetiksi, mutta onneksi vesi oli sen verran matalalla, että harjun toiselle reunalle oli tullut esille mukava kiviranta, jossa pystyi hengailemaan ilman jalkoja pureksivia ötököitä ja uimaan pitkin poikin. Venereissu meni niin rattoisasti, että seuraavat on jo suunniteltu ja aloin vakavasti harkita mahdollisuutta lähteä koirien kanssa melomaan. Jos Nuusku pystyisi moiseen hillittyyn käytökseen myös kanootissa, vaikka rohkenen kyllä epäillä.

Eilen Rapsu oli mökillä varsin reppana. Uimme matkaa, jossa kääntöpaikkana on veden alta töröttävä kiven kärki. Eräällä kerralla sinne päästyämme N ja R kapusivat kivelle, josta N loikkasi uljaalla kaarella takaisin veteen. Mutta mitä tekee Rapsu? Jää nököttämään kivelle näyttäen lähinnä eksyneeltä lokinpoikaselta. Rapsu kykki siellä vaikka muut uivat pois, ei liikahtanutkaan vaan keskittyi näyttämään surkealta. Lopulta se piti käydä maanittelemassa ja houkuttelemassa takaisin veteen. Jostain syystä Rapsu ei tällä hetkellä uskalla hypytä veteen ollenkaan ja pitkällisen pohdinnan jälkeen luulen sen johtuvan siitä, että se pari viikkoa sitten loikkasi turhan urheasti laskeutumistaitoihinsa nähden ja painui uppeluksiin. Sen jälkeen sillä on ilmennyt huomattavasti enemmän nöhvelyyttä kuin ennen. Eihän se koskaan ole mikään rämäpää veteenloikkija ollut, mutta on kuitenkin tarvittaessa suoriutunut hommasta. Nyt sitä selkeästi pelottaa. Onneksi Rapsu kuitenkin tykkää rauhallisesta uimisesta ja kumipatjalla seilaamisesta, joten se ei lämpöhalvauksen uhriksi ajaudu näillä helteillä. Ainahan sille nyt semmoinen ranta löytyy mistä pääsee kahlaten uimaan.

Pitää kuitenkin varmaan ottaa ohjelmaan hyppyharjoitukset pelon voittamiseksi ja tähän lienee tennispallo oiva apu. Niitä Rapsu rakastaa niin paljon, että uskon inhojen sukelluskokemusten unohtuvan, kunhan vain ensin keksin miten saan sen oppimaan hallitun veteen laskeutumisen, kun sinnehän on mahdollista loiskauttaa ilman veden alle painumista. Hommasta ei taida olla paljoa apua, jos se hyppii pallon perään niin innoissaan, että kyntää pohjaa samalla. Tai sitten se oppii tykkäämään myös sukeltamisesta. Hmm.

Sunnuntain erkkariin ei olla vieläkään valmistauduttu muuten kuin keräämällä massaa lettuja syömällä, niin esittäjä kuin koiratkin. Ehkä näyttelykäytöstä olisi syytä treenata, niin esittäjän kuin koirienkin. Ja tehdä jotain niille harottaville korvakarvoille ja tassukarvoille, ainakin koirien. Ja ehkä ne voisi harjatakin, sekä esittäjän että koirat. Mutta ei sentään pestä, ainakaan koiria,  mutta ehkä esittäjä.

Ei kommentteja: