Hiljainen on kylätie

Noljakan kylillä humputellessa ei ihmeitä näe, jos ei ajoita reissujaan oikein. Olen oppinut ajoittamaan ja niinpä on törmätty mm. hiihtäviin lapsilaumoihin, pulkkia vetäviin juokseviin lapsilaumoihin, hiihtäjiin ja hiihtovälineitä roudaaviin tyyppeihin, haukkuviin koiriin, laitapuolenkulkijoihin, lastenrattaisiin ja lumikolaajiin. Lisäksi on seikkailtu ostarin pihalla, Valtsun tuulikaapissa, tienposkessa ja bussipysäkillä. Välillä Sisulla on ollut sen verran jännää, että namit eivät maistu, mutta aikamme tilanteissa tai tilanteiden liepeillä notkuttuamme alkavat herkutkin upota. Vielä on kuitenkin tehtävä cityelämää tutuksi, jotta höppänän olemus saadaan alituiseen rennoksi. Täällä on kovin maalaista elellä, jos ei asiakseen tilanteisiin tunge, ja nyt huomaan, että en ole tarpeeksi tunkenut, koska erityisesti massatapahtumat (paljon lapsia, paljon autoja, paljon sekasortoa) Sisua hieman ujostuttavat.

Tänään tehtiin uusintareissu Joen kaupungin kylille ja mukaan saatiin Arvo-veli. Arvo olikin arvokasta seuraa, koska reippaan pojan rohkeus tarttui Sisuun eikä edelliskerran kaupungin ihmettelijästä näkynyt jälkeäkään vaan Sisu rellesti häntä tanassa eteenpäin kuin uljain seikkailijatar. Tutustuttiin kävelykatuun, liukuoviin, parkkihalliin, toriin, suteen, vilkkaasti liikennöityihin katuihin, suuriin ihmislaumoihin, pyöräilijöihin, ambulanssiin jne. mihin kaikkeen ruuhka-aikaan keskustassa nyt voi törmätä. Mikään asia ei saanut kaksikkoa hämilleen, kaikkeen suhtauduttiin reippaasti. Kertakaikkisen mahtava reissu! Sisu vaikutti täysiveriseltä citykoiralta.

Sisu, Arvo ja esi-isä. Parempaa kuvaa vauhtikaksikosta en jaksanut yrittää ottaa, tässäkin Sisun etujalat ovat jo lähteneet hurjaan kamikazeloikkaan.

Rapsu on jo totaalisen kyllästynyt sairaslomaansa. Se haluaisi ulkoilemaan Sisun ja Nuuskun kanssa, se haluaisin juosta, se haluaisin elää vauhdikasta koiranelämää. Pitkät kolme viikkoa siis tiedossa.