Niin on lauhaa pitänyt, että suunnattiin Sisun kanssa vaihtelunvuoksi ulkoilemaan sivistyksen pariin. Ensin käytiin piipahtamassa elukkalääkärissä ja siellä vaaka tiesi kertoa painoa olevan 5,5 kiloa. Varattiin samalla reissulla ensi viikon rokotusaika.
Seuraavaksi hurautettiin kylille. Lähdettiin seikkailemaan kirjastolta kohti keskustaa ja Sisua täytyy kehaista siitä, että se ei juurikaan äännellyt vaikka paikka oli uusi. Sisullahan on tapana purkaa uuden paikan jännitystä vienolla älämölöllä, mutta nyt se oli pääosin reipasta ja uteliasta tyttöä. Välillä Sisu hieman piippaili, koska kohdattiin paljon jänniä juttuja, mutta pystyi myös lopettamaan piippaamisen ihan itse. Kohdattiin mm. kikattavia teinilaumoja, potkuroivia mummoja, hurjia pyöräilijöitä, mukavia ihmisiä, happamia ihmisiä, hurjaa vauhtia kiitäviä autoja, linjureita, joten pienellä koiralla riitti sulateltavaa. Onhan Sisu kotikulmilla nähnyt ihmisiä, lapsia, autoja, koiria, hiihtäjiä, pyöräilijöitä, alikulkusiltoja, kissoja jne. mutta huomattavasti pienemmässä mittakaavassa ja vaimeammalla äänimaailmalla. Osan matkasta Sisu reissasi sylissä, koska eihän sitä voinut laittaa pyöräteille liiskautumaan enkä halunnut myöskään tehdä tutustumisreissusta liian jännittävää, ja osan matkasta Sisu tepsutteli omin tassuin. Kokemus oli henkisesti uuvuttava, koska itse reissu ei kestänyt kuin parikymmentä minuuttia, mutta sen päälle oli uinuttava kolmatta tuntia.
Unien jälkeen käytiin vielä koko lauman kanssa ulkoilemassa jäällä ja kylläpä kannatti. Rapsu Hapsu Hipsuvarvas antautui leikkiin, hippasen lisäksi vallan painiin Sisun kanssa. Rape leikki oikein hellästi, pennulle sopivalla tavalla, kaunista oli katsella :) Sisällä Sisu on jo saanut luvan lipoa Rapsun huulia, silmiä ja korvia, joten kyllä se on niin huolittu porukkaan.
2 kommenttia:
Joko se Sisu on niin "vanha" että pitää ekalla rokotukselle mennä.. aika rientää. Ja kiva kuulla, että Rapsusta on kaivautunut leikkitäti esiin :)
Juu, liian nopeasti menee pentuaika. Se kasvaakin silmissä, hirmuinen roikale jo.
Rapsu on nyt oikein optimaalinen leikkitäti, antaa myös hellyyttä, mutta ei ole mikään heittopussi vaan Rapsulla on säännöt ja niitä sääntöjä noudatetaan. Jos ei noudateta, niin sitten käypi kalpaten.
Lähetä kommentti