Tiistaiaamuna koin maailman kamalimman heräämisen. Rapsu pieni aurinkoinen ei tunkeutunut pääni ja tyynyni välistä, ei laskenut päältäni mäkeä, ei ojentautunut päälleni sammakkoasentoon makaamaan ja tunkenut kieltään sieraimiini, ei piehtaroinut minua hereille. Sain herätä ihan itse. Rapsu oli vieressäni kerällä, nosti kuonoaan ja painoi sen takaisin omaan kainaloonsa. Säikähdin kovin, koska reilut kuusi vuotta olen saanut nauttia uskollisesta herätyskellosta. Mitä ihmettä? Onko se sairas?
Jo maanantai-iltana Rapsu vingahti muutaman kerran asentoa vaihtaessaan ja oli hieman levoton, mutta en kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota vaan ajattelin, että se on ohimenevää. Tiistaina olemus oli huomattavasti apeampi, Rapsuli oli paitsi vaisu myös kipeän oloinen. Koska Rapsutin ei ollut käynyt kakillakaan sitten viime viikon, ajattelin sen huitaisseen kitusiinsa jotain vähemmän toivottavaa ja siksipä poloinen sai nautiskella parafiiniöljyä. Ei siitä ollut mitään apua, ei tullut kakkaa eikä yrjöä. Ulkona pissillä ollessaan Rapsu kerran kiljui niin, että sydäntä raastoi ja liikkuessa oli laimea ja vingahteli. Luulosairas hysteerikko kun olen, pelkäsin, että Rapella on jotain vakavaa, koska se oli sisällä paikallaan, siis kirjaimellisesti ei liikahtanutkaan koko päivänä, ollen samalla kuitenkin levoton, mutta silti liikkumishaluton ja vaikutti masentuneelta, hengitti työläästi ja välillä vingahteli. Potentiaalisia diagnooseja oli monia ja keksin niitä tolkuttomasti lisää, aina edellistä lohduttomampia.
Eläinlääkäriin Rapsu matkasi keskiviikkona, koska oli aamulla vielä surkeampi kuin tiistaina. Rapsulla ei noussut edes kuono ja se piti kaapata kainoloon ulosmenoa varten. Eläinlääkärissä Rapsusta otettiin röntgenkuvat, veren tulehdusarvot, lämpö ja muut asiaankuuluvat tutkimukset. Diagnoosi oli kuitenkin jotain mitä en ollut onnistunut päässäni kehittelemään, luultavasti siksi, että siitä puuttui kaikki dramatiikka ja jännitys: Rapsulla oli ohutsuoli täynnä kaasua. Rapsulla oli siis ilmavaivoja, mutta pierut eivät lähteneet maailmalle. Lääkkeeksi riisivelliä, jauhelihaa, Biobaktia ja koliikkivauvojen hoitotippoja. Rapsuttimen vointi onkin kohentunut silmissä ja nyt siinä on jo jotain eloa ja iloa, ehkä noin 80 % aidosta. Toivottavasti päästään pian täyteen sataan.
Potilas on kuitenkin potilas, joten keskiviikon haun ilmaisutreeneihin kaivettiin esiin Nuusku. Kyllä vain, vanha kettu pääsi opettamaan minua ja oli sen vuoksi maailman pollein ja onnellisin epeli. Päätavoite treenissä oli tarkkailla Topin & Viirun ja Susun treeniä ja imeä vaikutteita Rapsun ilmaisun opettamiseen. Vähän sitten pääsi Nuuskukin ilmaisemaan ja minä sain hyvää palautetta miten homma pelitti ja mitä olisin voinut tehdä toisin. Nuuskun ukkelit olivat 10 metrin päässä metsässä ja Nuuskutin haki rullan, palautti hyvin käteen ja kipitti näytölle hakemaan palkkansa. Nuusku toimi hyvin, minä vähemmän hyvin, mutta osaanpa olla huiskimatta näytölle lähetyksissä sitten, kun Rapsu pääsee siihen vaiheeseen. Tai ainakin teoriassa osaan.
Torstaina Nuusku pääsi Helin helliin käsiin. Oikein oli otus hyvässä kuosissa ja nautti hieronnasta & laserista täysin siemauksin. Parin viikon päästä taas kontrollia, hirveän hyvältä sen vointi tällä hetkellä vaikuttaa. Tosin hieronnan jälkeinen rentoutuminen jäi Nuuskulla hieman puolitiehen, kun piti maaseutureissulla hieman rellestää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti