sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Himotreenaajat

"Mustikat, mustikat, metsä koettaa piilottaa, sama se, vainuun ne, terve vaan, nyt herkutellaan..." laulakaamme tähän tahtiin. Marjat ovat saapuneet metsiin ja Rapsun suu käy. Metsälenkeillä puskat vaan suhisevat ja kotiin palaa mustikoita hamunnut neiti Sinihuuli.

Tänään hakuiltiin Hinkun & Huuman, Elsa & Kivan ja Helmin seurassa. Hakualue ei ollut yhtä syvä kuin viime treenissä, joten ajattelin, että otetaan useampi ukko, kun ei tarvitse niin kauas juosta. Rapsulle tehtiin neljä pimeää ukkoa, joista kakkonen liikkui takarajalla neloseksi. Ukkelit olivat piiloutuneet lähelle kulmia kuoppiin ja havupuun alle.

Ensimmäiselle ukolle Rapsu paineli tuhatta ja sataa, ja yllätyksekseni posotti vierestä ohi. Rape kävi heittämässä lenkkiä hakualueen ulkopuolella ja vainusi kuopassa olleen ukon vasta palattuaan takaisin alueelle. Ukko oli Rapsun mielestä ilmeisesti liian lähellä ;) Toinen maalimies löytyi suoralla pistolla kuten myös kolmas. Neljäs maalimieskin näytti ensin löytyvän hyvin, mutta sitten Rapsu jäi nuuskimaan kaatuneen havupuun toista puolta hetkeksi ennenkuin jatkoi ukolle saakka. Olin itse pötkötellyt siinä toisella puolella ukkona parille aiemmalle koiralle (ja popsinut mustikoita), joten ilmeisesti Rapsun piti haistella minun hajut.

Rapelo toimi oikein hyvin tasoonsa nähden. Seuraavassa treenissä pitää laittaa ukot kuitenkin hieman syvemmälle, koska nyt kolmos- ja nelosukoilla Rapsu rupesi ennakoimaan ja hidasti vauhtia minun mielestäni turhan ajoissa. Ei se sentään raville pudottanut, mutta sen sijaan, että Rapsu olisi kaahannut menemään, se alkoi tarkkailla ympäristöä. Siis hyvähän se on, että Rapsu huomaa, että ukot voivat olla lähempänäkin, mutta se ei ole hyvä, että se alkaa ennakoimaan niiden lähelläoloa.

Nuuskuttimen päivän kohokohta oli naapurin kissan kyttääminen ikkunasta. Sille piti sanoa "urh".

Ei kommentteja: