Ennen kuin perustatte Pelastakaa Rapsu treeniputkesta -yhdistystä, niin vannon ja vakuutan, että tahti hiipuu, kunhan lomailu loppuu. Mutta koska tänään vielä lomaillaan, herättiin suoraan hakutreeneihin samalla porukalla kuin eilenkin, ainoan erona oli Nuuskis-lisuke. Nuuskutin sai kokea olevansa tärkeä pieni treenaaja tampatessaan hakualuetta ja siivittäessään Rapsua valtaisalla kannustuksella huikeisiin suorituksiin.
Rapsulle oli tarkoitus laittaa vain kaksi ukkoa, mutta koska möhlin treenisuunnitelmani kanssa, tuli ukkoja loppujen lopuksi kolme. Ensimmäinen ukko oli vasemmalla takalinjalla kaatuneen juurakon takana. Siihen päätin ottaa ääniavun sillä hakualue oli nyt syvempi kuin viimeksi, joten halusin varmistaa, että ei otuksella loppuisi usko kesken. Hyvin löytyi eka ukko. Toinen ukko oli oikealla, takakulman lähellä olevassa kuopassa ja siinäkin oli ääniapu. Ja tässä tuli sitten Heidin kehno treenisuunnitelma esille: ei voi laittaa koiralle, jonka sisään on rakennettu halu pyytää ohjeita ja ominaisuus jumiutua apuihin, kahta ääniavuin varustettua ukkoa peräkkäin, jos ei halua, että koira alkaa etsiä korvillaan ja odottamaan lisää ääniä etenemisen tueksi. Se oli aivan hirveää pyörimistä, palaamista, uusintalähetystä jne. Lopulta ukko löytyi, mutta oli kyllä semmoinen olo, että hyvän pohjan mäiskin lekalla murusiksi. Senpä vuoksi otin Rapelle tavoista poiketen toisen kierroksen, johon tuli yksi ukko haamuna etukulman takareunaan. Siihen saatiin hyvä suora pisto, vauhtia ja itsevarmuutta.
Nuusku pääsi lopussa tekemään kaksi ilmaisutreeniä. Maalimies oli kyykyssä viiden metrin päässä ja Nuusku haki rullan, lähetin sen näytölle ja sen jälkeen Nuuskutin sai maalimieheltä palkkaa. Oikein oli pätevää ja onnellista. Lopussa pieni tamppaaja osallistui merkkien poistoon sekä lähdettiin vielä kahdeksan koiran voimin lenkille. Nuusku ilahdutti minua suuresti heittäytymällä kahteen otteeseen mahalleen mutaiseen kuralätäkköön, niin tuli harrastajalle kuuma, mutta oli se vaan onnellinen eläin kuvitellessaan osallistuneensa treeneihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti