Koska Nuuskaus kävi eilen vepen erikoistreeneissään, jätti Nuuskutin tämän illan vakitreeninsä väliin, jotta ei mene ihan ylikuntoon ;) Rapsu lähti vesipelastukseen ihan ilman Nuuskua ja Nuuskun valtaisaa kannustusta. Tuntuipa kerrassaan omituiselta treenata ilman tollerin kaunista ujellusta. Rapsuli kun on antikiljuja.
Aluksi treenattiin vientiä ja ensimmäinen vienti takkuili hieman. Jouduin kahlaamaan noin puoleen väliin kumisaappaan vartta mukana, mutta sitten Rapsun perämoottori käynnistyi ja Rapsu lipui kauniisti esine suussa veneelle. Toiseen vientiin annoin veneeseen mukaan perinteisen palkkapatukan lisäksi salaisen aseen eli vinkupallon ja johan pomppasi. Rapsu sinkosi vientiin rannalta asti, mutta into oli niin suuri, että Rapsu tiputti esineen ahneuksissaan hieman ennen venettä. Kolmannella kerralla Rapsu oli niin kiihkeä, että olisi halunnut painella rannasta veneelle ihan ilman ylimääräistä roinaa. Olisi pitänyt malttaa lopettaa siihen onnistuneeseen kertaan, mutta opinpahan sen, että Rapsun kanssa vienti lopetetaan siihen kun saadaan onnistunut suoritus.
Toisena liikkeenä otettiin veneenhakua ja se sujui aivan upeasti. Rapsuli lähti innolla hakuun ja toi veneen suoraan minulle, kiskoi oikein kunnolla rantaan asti. Hieno suoritus! Kyllä siitä vielä kunnon pelastuskoira tulee :)
1 kommentti:
Rapsusta ja muista heinäkuisista vesipedoista on viimein kuvia Sirkun blogissa (linkki siellä).
Lähetä kommentti