Nuuskun kanssa matkasimme Nurmekseen Itä-Suomen Mäyräkoirat ry:n mejäkokeeseen. Koska viikonloppu oli kuuma, aloitimme kokeen jo viideltä aamulla. Nuusku pääsi onnekkaana jäljelle toisena, joten lämpötila ei ehtinyt kohota liian kuumaksi. Nuuskusta tosin huomasi, että hiki on, sillä vauhti oli normaalia rauhallisempi ja Nuusku heitti pari ylimääräistä lenkkiä juomavettä etsiessään, mutta palasi reissuilta itsenäisesti takaisin jäljelle. Jäljestys oli tosi hienoa, Nuusku meni jäljellä kuin juna muutamaa tarkistusta lukuunottamatta.
Tuomari Jan-Gunar Rönnbladin koeselostus: Alkumakuu osoitetaan ja Nuusku lähtee opastuksen jälkeen itsenäisesti etenemän jälkeä. Edetään aina ensimmäiselle kulmalle ja suoraan toiselle osuudelle osoittamatta makuuta. Toisen osuuden lopussa muutamia tarkastuksia. Makuun osoittaa, kulma pienellä lenkillä. Viimeisellä osuudella pari lenkkiä, muuten suoraviivaista mukavan vauhtista jälkityötä. Kaadon osoittaa selvästi. Tänään mukavan selkeä suoritus.
Tulokseksi tuli AVO 1, 45 pistettä ja siirto voittajaluokkaan. Tarkempi koesuorituksen arvostelu löytyy täältä.
3 kommenttia:
Ihailevat onnittelut koko tolleriagiporukalta. Kyllä te ootte hyviä kaikessa!
Kiitos! Oli kyllä niin kuuma koepäivä, että pitää varmaan harkita, jos joskus kesäkuumalla järjestäisikin yökokeen. Olisi inhimillisempää menoa. Mutta kuumuudesta huolimatta oli oikein kivaa :)
Onnea hienosta tuloksesta! :)
T: Helena ja Luigi
Lähetä kommentti