perjantai 28. elokuuta 2009
Onnistuneita sylkkäreitä
Laiskimuksena en jaksanut piirrellä itse, vaan nyysin eilisen ratapiirroksen treenit vetäneeltä Ninkalta.
Ekana pätkänä otettiin nuo vaaleat pallerot eli toisinto taannoisesta Mika Moilasen koulutuksesta. Nuusku kulki hyvin, joskin loppusuoran viimeiselle esteelle irtoaminen oli ensimmäisellä yrityksellä takkuista, mutta onnistui lopulta hyvin.
Rapsulle tämä oli hankala. Koska minun piti jättää Rapsu kauas, mennä putken neljä lähelle, että ehdin jatkon ohjata, tuli Rapsulle ikävä. Rapsu jätti hypyt väliin ja kipitti miun luo. Reppana. Ei olekaan aikoihin moista läheisriippuvuutta ilmennyt, mutta nyt sitä riitti. Kun oli palauttanut hyppyjen vieressä juosseen Rapsun noin 45627 kertaa alkuun taisi Rapsullekin riittää jankkaaminen. Rapsu malttoi tulla putkelle ihan hyppyjen kautta, mutta hyppytekniikka näytti kamalalta, koska Rapsu ei keskittynyt hyppyihin ollenkaan vaan siihen, että mie olen niin kaukana... Loppusuoralle irtoaminen oli myös hakusessa.
Toinen pätkä oli sitten nuo tummat neliöt, joissa treenattiin sylkkkäreitä. Eli sylikäännöksellä putkeen 3 sekä hypylle 4. Molemmilla toimi sylkkärit mainiosti, mutta aika jännä oli että tuo nelossylkkäri piti tehdä molemmille eri tavalla. Nuuskun kanssa minun piti vetää se vasurilla ja rintamasuunnan piti olla tiukasti putkelle, muuten se olisi mennyt hypyn 4 väärin päin. Rapsun puolestaan otin sylkkäriin oikealla kädellä ja rintamasuunta piti olla enempi hypylle, muuten Rapsu olisi juossut täysillä uudestaan putkeen. Lukevat minua eri tavoin, omituiset otukset.
Lopuksi vetelin molempien kanssa putki ja kepit yhdistelmiä, ihan vaan että saadaan Nuuskulle vauhtia kepeille ja Rapsulle varmuutta. Treenien päätteeksi Nuusku & Rapsu, Vappu, Peppi ja Mio, sekä Aku ja Ella riekkuivat tovin keskenään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti