sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Tanssihin neitoset käy

Kipaistiin taas Sisun kanssa sunnuntaiaksaamassa Katrin ja Martan seurassa. Tehtiin ensin pakkovalsseja jotakuinkin alla olevan töherryksen mukaisesti. Sisu valssautui vallan kivasti nuo helpommat vedot (2, 3 6), mutta hankalampi kulma (5) oli aluksi haasteellinen, mutta hyvin saatiin sekin sujumaan, kun maltoin itse olla räpeltämättä. Sisu tulee ohjauksiin niin huikealla sykkeellä, että omiin koipiin pitäisi saada jostain lisäpotkua.


Toiseen settiin oli tarkoitus tehdä hieman keinua, mutta koska se oli aikamoista räpeltämistä, jätettiin se odottamaan aikoja keskittyneempiä. Sen sijaan palauteltiin mieleen rengasta ja tehtiin vauhtirallatusta. Jäähdyttelylenkillä Sisu pääsi kaveeraamaan Martan kanssa ja aikas kivasti Martta lämpeni hippasille.

Ei kommentteja: