maanantai 16. joulukuuta 2013

Ipanatreeniä

Sunnuntai-iltana Sisu kipaisi pikkuisen Martan kanssa treenaamassa päällejuoksuja (1-4) ja siihen päälle vedettiin vielä vauhtirallia (1-6), jossa helpotettiin hyppyjen (2-3) kulmat suoraan juoksuun. Katri oli suunnitellut mukavan treenin, josta alla jotain sinnepäin treenipiirros. Päällejuoksutreenissä hypyt 2 & 3 hiloutuivat vähitellen helpotetuista kulmista (vihreä) lopullisiin asentoihin (sininen).


Päällejuoksut (2) sujuivat ongelmitta, mutta kolmoshyppy oli haasteellinen putken (4) houkutellessa uumeniinsa. Muutaman kerran palkkaus kolmosen jälkeen toi pikkukoiralle ajatuksen, että suoritetaanpa nyt tää hyppykin tähän väliin. Hienosti sinkoili vauhtirallissa, mutta edelleen juoksevan ohjaajan ohittamisessa on pientä haastetta. Sehän onnistuu helposti suorapalkalle pitkälläkin baanalla, mutta radanomaisessa treenissä yhtä huikeaa itsevarmuutta ei vielä ole. Mutta siihenhän ei auta kuin treeni :)

Seniorikaksikko kävi jossain välissä viime viikolla lihashuollossa. Molemmat olivat passelissa jamassa ja Rapsuttimelta ei enää löytynyt kipeitä kohtia, joten Nuuskutin jatkaa omaa ikuista huoltosarjaansa soolona. Tosin Sisulle on varattu ensi vuoden aluksi huolto Nuuskun hoidon yhteyteen, joten ihan ikiomaa laatuaikaa Nuusku ei vielä saa.

Ei kommentteja: