lauantai 25. toukokuuta 2013

Jälkipedot ja tokoapina

Raipen keskiviikkoinen korvakontrolli paljasti korvan olevan paranemaan päin, mutta edelleen siellä on punoitusta ja jotain ilkimysbakteereita, joiden nimeä en muista. Hoito jatkuu ja seuraava kontrolli on parin viikon päästä. Siihen saakka aktiviteetit ovat metsäisiä, hyppelyhommiin ei lähdetä ennen kuin korva on ok.

Torstaiaamuna punaturkit pääsivät jäljestämään. Makaustreenit, noin 12 tuntia muhineet, nuuskuteltiin hyvin. Molemmilla oli alkumakaus, suoralla oli namitettu makaus, 90° kulma, suoralla namitettu makaus, kulmassa makaus, suoralla makaus ja kaadolla herkkuja. Nuuskun ysikymppikulma oli maailman hienoin! Pyörryttää vieläkin se taidokkuus. Makaukset merkkasi hyvin. Rapsu veti 90° kulman hitusen pitkäksi, mutta kaarsi nopeasti takaisin jäljelle. Hyvät makaukset silläkin. Ensi viikolla pitää vetää molemmille pidemmät, mutta hyvin tapahtumarikkaat jäljet, ja pikkukoiralle joku pikkukoirien jälki.

Sisun perjantai-illan tokot raviradan parkissa sujuivat, noh, laidasta laitaan. Aluksi ruutuun lähetyksiä siten, että avustaja taputtaa ruudussa kohtaa, johon otuksen haluan. Ensimmäinen yritys oli hyvä, Sisu hakeutui oikeaan kohtaan, mutta hillui siitä sitten jo nauhan yli, kun olin hidas palkkaamisen kanssa, mutta toisella kerralla Sisu hakeutui täydelliseen paikkaan ja minäkin onnistuin palkkaamisessa. Siihen olikin hyvä lopettaa eka kierros. Toinen kierros alkoikin sitten vähemmän mairittelevasti. Pikkukelpi oli kerännyt kierroksia Viirun ja Topin suorituksia katsellessa, joten malttoiko se pysyä autossa ja odottaa poistumislupaa? No ei, vaan oven avatessani kelpistä ei näkynyt kuin peräkarvojen viuhahdus. Karkaaminen oli kyllä maailman tyylikkäin: Sisu juoksi täysillä parkkipaikan toisessa laidassa olevaan ruutuun ja meni sinne maahan. Täydellinen ruutu. Sen jälkeen pentu sai hepulin ja laukkasi ympäriinsä heikkopäisenä. Olisi varmaan nolottanut, jos en olisi asunut tollereiden kanssa kohta kymmentä vuotta. Toisella kierroksella tehtiin vaihteeksi onnistuneita maahanmenoja muuallakin kuin kotona. Hienoja toistoja, nopeita maahanmenoja. Kestoa ei olla vielä treenattu, varmaan pitäisi aloittaa. Lisäksi otin pysähdyksiä/ seisomisia, joissa ei olla edistytty, mutta ei taannuttukaan. Sisällä ovat täpäkät, ulkona hieman löysät, mutta siihenhän ei auta kuin harjoittelu.

1 kommentti:

Satu kirjoitti...

Maailman hienoin ruutu!