Ensimmäisellä radalla olin koko ajan myöhässä ja koikkelehdin Nuuskun juoksulinjoilla. Nuusku ulvoi minulle läpi radan mikä kertoo paljon ohjauksen tasosta. Nuuskutin mekkaloi silloin, kun sen mielestä ohjaus on hanurista eli nyt se oli sitä aikalailla alusta loppuun. Rata sisälsi paljon pommeja ja käännöksiä enkä saanut omaa ajoitusta ja ohjausta kohdalleen. Ennakointia ei ollut tarpeeksi Nuuskulle, se oli lähinnä Rapsulle osoitettua ja surkeaa semmoista. Saatiin kuitenkin keploteltua rata kohtuudella läpi, puomilta napsahti vitonen, kun vapautin Nuuskun liian aikaisin ja Nupa loikkasi kauniilla pupuhypyllä kontaktin yli.
Toisella radalla Nupsu puhisi aivan kuumana ja varasti alussa. Huomasin silmäkulmasta, että tuossa se muuten menee, joten tuli aika hätäinen lähtö. Ohjaus näytti kuulemma sivullisten silmään melko hyvältä, mutta todellisuudessa olin ihan pihalla. Radan oikeassa reunassa olevissa pyörityksissä sain pääni niin sekaisin, että en tiennyt ollenkaan mihin edes pitää mennä ja missä on koko koira, mutta onneksi Nupalla oli tilanne hallussa. Kepit Nuusku poimi aika komeasti, tykitti hirveällä vauhdilla avokulmasta sisään. Tulokseksi saatiin nolla ja sijoituttiin kolmansiksi.
Oman ohjauksen taso oli jotain aivan kamalaa, mutta siihen olen tyytyväinen, että Nuusku ei kosahtanut yhteenkään Nuuskulle tyypilliseen ansaan, joita molemmilla radoilla oli. Työvoittoja siis. Iloa toi myös se, että Nuusku oli niin onnellinen päästyään kisareissulle ihan yksin, ilman Rapsua, joten pitää varmaan tehdä useammin yhden koiran kisareissuja, että näkee tuon onnellisen "minä, minä ja aina minä" -virneen karvaisella kuonolla.
// Lisätty Rauno Virran ratapiirrokset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti