Rauno Virran koulutuksessa

Nuusku ja Rapsu osallistuivat tänään Rauno Virran agilitykoulutukseen. Koulutuksen teemana oli ennakoiva ohjaus. Saimme roppakaupalla hyvää ohjeistusta siitä kuinka kehittyä lajissa eteenpäin. Tykkäsin koulutuksen annista tosi paljon, koska pääosassa oli kunnon perusohjaus. Kikkailu on toki välillä kivaa, mutta toimiva perusohjaus aina parempaa :)


Uutta opin heti ensimmäisellä esteellä. Koira piti jättää viistompaan kuin olisin jättänyt ja oma sijoittumiseni oli alussa heikko ja hidas, koska jäin hypyn 1 taakse siten, että pidin koiraan katsekontaktin. Rohjettuani mennä hypyn 19 oikean puoleisen siivekkeen viereen, käytännössä siihen kiinni, ja kutsua koiran hypyn 1 yli pelkällä kädellä (koska pää ei sinne yltänyt...), sain hyvin aikaa ja kunnon liikkeen kakkosen takaakiertoon ja putkelle heittoon. Ei tullut kiireistä hutkimista eikä muuta tunaroimista. Tosin tuota käden hakua pitää molempien lupattimien kanssa treenata, sillä alussa ne kirmasivat iloissaan hyppyjen välistä luokseni, kunnes palkkasin ne pari kertaa suoraan kutsuvaan namikäteen.

Ennakoiva valssini hypylle 5 oli aluksi hieman liikaa alaspäin valuva ja kädet turhan lavealla, mutta saatuani omat käpälät kroppaan kiinni ja valssin kohti putkea alkoi homma pelittää somasti. Minun tulee olla myös tarkka erityisesti Rapsun kanssa siitä, että vien ohjauksen loppuun asti enkä lähde kiirehtimään eteenpäin, jolloin Rapsukin jättää suorituksen kesken ja lähtee kiirehtimään eteenpäin. Saankin siis unohtaa selittelyni siitä, että R ei kestä ennakointia, koska se ei pidä paikkaansa. Rapsu nimenomaan lukee ennakointia erinomaisesti, mutta minä en vie ohjaustani loppuun asti. Nuusku antaa moisen anteeksi, mutta Rapsu ei, joten malttia kehiin.

Hypylle 10 piti saada kunnon veto ja kepeille vientiin otettiin uusi ja vekkuli tapa. MInähän olen oikea koiran linjan suoristaja ja kuvittelen, että ne tarvitsevat metrikaupalla tilaa kepeille syöksyessään. Nuuskulle siis valssi siten, että kepeille pääsee tilavasti mutkan kautta ja Rapsulle sama homma tai sitten itsenäisesti kepien haku ja takaaleikkaus. No ei mennyt nämä selitykset tilantarpeesta läpi, joten tein työtä käskettyä ja ajoitin valssin aivan keppien eteen, jolloin elukat sujahtivat pujottelemaan ilman yhtään ylimääräistä askelta mihinkään suuntaan. Tiukkaa menoa ja varmempaa kuin takaaleikkauksen kanssa.

Hypylle 13 lähdin viemään noita liian syvään mistä seurasi se, että Nuusku pinkoi putkeen peräkarvat heiluen ja Rapsu puolestaan painoi minusta ohi okserilla eikä takaakierrosta tullut sujuvaa. Kun heitin ne hypylle rohkeammin ja kauempaa, sain enemmän aikaa hypylle 15. Ehdin jopa valita teenkö siihen valssin ja vippaanko vasemmalla takakautta ympäri.

Keppien 16 jälkeen koetin ensin takaaleikkausta sekä vaihtoehtona kovin varovaista valssia, jolloin persjättö putken 17 jälkeen muuttui koiraan kompastumiseen. Rohkealla valssilla ja kunnon kirmauksella ehdin ottamaan otukset putkesta 17 persjätöllä vasuriin ja pyöräyttää napakkaan takaakiertoon.

Treenin parasta antia oli tietynlaisen rohkeuden tuominen omaan ohjaukseen, rytmitys sekä ajoituksen tärkeys ja rauhallisuuden sekä ohjauksen säilyttäminen loppuun saakka. Rauno myös totesi, että minä osaan tarvittavat asiat, mutta en käytä niitä tarpeeksi rohkeasti. En luota koirieni osaamiseen enkä anna niille tarpeeksi vastuuta. En myöskään luota itseeni. Jos ohjattavana on koirat, jotka antavat radalla 110 % kaikkensa, ei ohjaajakaan voi tyytyä omalla kohdallaan vähempään, joten keskittymistä ja asennetta peliin.

Tosin oli koulutuksessa myös asioita, joita en käyttööni lanseeraa mm. runsas vastaikkaisen käden käyttö. Toki tämän voi tällätä koottuihin selityksiini, mutta minusta elukkani kiitävät lujempaa koiranpuoleisen käpälän ohjauksella ja jos haluan vauhtia pois, niin sen teen vastakkaisella. Toki sama hidastamisen idea Raunollakin oli, mutta minusta joissain paikoissa vastakkainen käsi olisi pitänyt ottaa turhan aikaisin käyttöön omia otuksiani ajatellen. Tämän suhteen olin siis kapinallinen.

Rauno ei ollut ollenkaan tyytyväinen Nuuskun ja Rapsun kontakteihin mikä ei minua yllättänyt. Nehän eivät tunnetusti kelpaa muille kuin minulle ;) Treenin jälkeen sainkin kehoituksen kontaktien parantamiseen vaikka virheettömästi ne menivät, mutta ovat liian riskaabelit. Ovathan ne, myönnän sen. Rauno osasi perustella ja vedellä oikeista naruista siten, että minäkin jaksoin kuunnella. Rapsullehan on opetettu 2o2o-kontakti kosketusalustalla, mutta luovuin siitä, koska Rapsun puomi tuli kovin hitaaksi eikä siinä näkynyt samaa iloa ja draivia kuin juoksu-/tuurikontaktilla. Kuvittelin vauhdin hiipumisen johtuneen siitä, että Rapsu paineistui pysähtymisestä, mutta nyt asiasta keskusteltuani käännyin toisiin aatoksiin. Ehkäpä Rapsu ei paineistunutkaan pysähtymisestä vaan hämmentyi siitä, että edellytin siltä viretilan muutosta kesken parhaan paahtamisen. Nyt lähden rakentamaan Rapsuttimen 2o2o-kontaktia uudella tavalla, joten katsotaan pysyykö vauhti hyvänä. Sain kädestä pitäen ohjausta kuinka Leijan kontaktit oli hiottu kuntoon MM-kisoihin ja sama homma näytti pelittävän Rapsulla. Ainakin uutta puomin treenaustapaa testatessa homma vaikutti oikein lupaavalta; Rapsu suorastaan kiihtyi puomilla, pysähtyi täpäkästi ja vapautuksesta lähti vauhdilla. Jos sen saan samanlaiseen maaniseen tilaan jatkossakin pysäytyskontaktilla, niin sitten palaamme siihen.

Treenien lämmittely- ja jäähdyttelylenkeillä typyt pääsivät riekkumaan Zorron kanssa ja hauskaa tuntui olevan. Rapsu on myös lihomaan päin, joten ruuanimeytymisongelma näyttää olevan takanapäin. Jee!


// lisätty paremmin estekulmia kuvaava ratapiirros, Rauno Virran käsialaa.