Kelpaa kirmata keväthangilla

Nuusku nautiskeli hierontasarjansa viimeistä kerrasta ja nyt on jokaikinen lihas sekä lihaksen pikkiriikkinen palanen pehmoinen ja nauravainen. Kelpaa kirmata keväthangilla.

Nuusku ja Rapsu pääsivät sunnuntaina tutustumaan lumikenkäilyyn. Kokeilu oli melko lyhyt, mutta sitäkin mielenkiintoisempi. Rapsua selvästi väsytti edellisen päivän kisareissu ja muutenkin tennispallo suussa hilluminen oli sen mielestä paljon mielekkäämpi tapa viettää aikaa kuin umpihangessa kahlaaminen. Rapsu hiippali muiden perässä valmiilla lumikenkäuralla ja viskeli välillä itselleen palloa hankeen etsittäväksi.

Nuusku puolestaan oli samanlainen säälittävä mussukka kuten aina silloin kun minuun laitetaan uusia ulokkeita. Huomattuaan lumikengät jalassani Nuusku alkoi kiljumaan ja koettaessani liikkua jouduin taklausyritysten kohteeksi. Koska eteneminen ei Nuuskun tyylillä olisi ollut kovin rattoisaa, joutui Nuusku-polo ryhdistäytymään ja lopettamaan riekkumisen sekä kiljumisen, jolloin Nuusku siirtyi lumikenkien ilmaan roiskiman lumen syömiseen. Metsässä hiipparointi onnistui hyvin silloin kun Nuuskun komensi eteen kahlaamaan. Jäänmurtajaa leikkiessään se nautti metsästä ja metsänantimista (lue: pupunpapanoista), mutta jos sen kanssa yritti edetä yhteisessä rintamassa, matkanteko oli pelkkää lumen syömistä lumikenkälautasilta.

Joka tapauksessa lumikenkäily oli varsin kivaa ja omat härpäkkeet on saatava. Eiköhän Nuuskukin sopeudu räpyläjalkaiseen ja vaappuvaan emäntäänsä, onhan se tottunut suksikoipiseen emäntäänsäkin vaikka joka talven ensimmäisen hiihtoreissun alkumatkasta saakin aina pelätä milloin lunta suksien edestä lipova kieli jää suksien alle, mutta loppumatkasta Nuuskuli jolkottaa tyytyväisenä joko suksien välissä, vierellä tai jossain horisontissa. Hullu mikä hullu, mutta mukava sellainen.