Matkasimme taasen Helin luo fysioterapia/hierontasessioon nautiskelemaan. Nuusku ja Rapsu nauttivat hellinnästä ja minä nautin luppakorvien nautinnon katselusta sekä Helin mukavasta seurasta.
Alussa molempien kuonot löysivät tiensä Helin taskulle, mutta malttoivat rauhoittua Helin luvatessa herkut hieronnan jälkeen. Nuusku retkotti käsittelyssä tyytyväisenä kuten aina. Nupalta löytyi selästä jatkohoitoa kaipaava triggerpiste, joten ensi viikolla on vielä ainakin yksi kerta edessä. Myös Rapsu vastaanotti antaumuksella hierontaa ja olisi toivonut sitä välillä myös vatsalihaksiin. Rapsussa ei ollut mitään jäykkyyttä tai muutakaan missään, joten kumikana jää seuraalla hierontareissulla kotiin.
Kävimme hieronnan jälkeen vielä rennolla hiipparoinnilla aurinkoisessa Jamiskan metsässä ja Rapsu oli aivan onnessaan löydettyään kasan hevosen sitä parhainta. Nam. Juuri kun eilen taisin Kaisalle mainita Akun ja Ellan kanssa kanavanrannassa riekkuessamme, että Rapsu se ei hepanpaskasta juuri perusta. Jep jep. Kovin antaumuksella se sitä kyllä nautti. Nuuskun kulinaristisia taipumuksia nyt on turha edes mainita, kaikki menee :)
Sen lisäksi, että Rapsu on laihaluikero, sillä on tällä hetkellä iho ihan käsittämättömän kuiva. Rapsulihan syö Nutrolinia ruokansa mukana ja sillä iho sekä anturat ovat pysyneet oikein silkkisinä, mutta nyt tässä Rapsun ihmeellisessä laihuuskuivuus-häiriötilassa sekään ei tehoa. Olisin ostanut sille jotain iholle valeltavaa rasvahappotököttiä, mutta ei sitä lähieläinlääkärissä myyty, joten pitää kysyä Kivuttomasta, kun siitä seuraavan kerran ohi ajellaan. Ostin Rapsulle korvikkeeksi jotain kuivaa ihoa kosteuttavaa shampoota, joten kai se otus sitten pitäisi vallan pestä.
2 kommenttia:
Voisikohan ihan jonkun elukan rasva ruokaan lisättynä auttaa? Lampaan, possun tai muun. Lohiöljykin tuntuu tuovan monille turkkiin eloa ja kiiltoa.
Meillä on ollut joskus lohiöljyä, mutta siitä ei seurannut muuta kuin ylipainoa Nuuskulle. Karvassa, ihossa tai anturoissa ei tapahtunut mitään. Noista rasvahappovalisteista Viacutan ja Nutrolin pelittää oikeesti hyvin, ja niitä ne saa päivittäin, mutta nyt viimeiset kaksi ja puoli kuukautta on ollut kummallista aikaa.
Saapi se Rasputin välillä kovinkin rasvaista lampaanlihaa ja tuo sen perusruokahan ui rasvassa. Mutta ehkä sille sitten voisi ihan jotain ihraa kuppiin iskeä, jospa se sitä elukanrasvaa tarvitsisi nyt vallan megaekstramäärät. Pitää kokeilla :)
Jotain imeytymishäiriötä ell epäili, joten pitää katsoa auttaako tämä tsiljooan ruokintakerran taktiikka ja ruokamäärän sekä rasvan lisääminen. Toivottavasti on vaan tilapäinen häiriö, mutta siitä huolimatta olisi kivaa tuoda sille hetken helpotusta, koska selvästi iho on niin kuiva, että ei kivalta tunnu.
Lähetä kommentti