tiistai 14. helmikuuta 2017

Ystävänpäiväyllätys


Posti toi tänään iloisen yllätyksen Nuuskulle, Rapsulle ja Sisulle. Kolmikolle kovin rakas henkilö muisti nelijalkaisia lahjakortteja sisältävällä ystävänpäivätervehdyksellä, jota kolmikko (ja heidän omistajansa) suuresti arvostaa. Herkkuostoksille suuntaamme pikimmiten ja seuraavalla tapaamiskerralla kiljutaan kiitokset kuuluvasti. Kiitos tästä, piristi päivää!

Eilen kipaistiin Sisun kanssa vartin verran hallissa ja siihen varttiin sisältyi niin treenin rakentaminen, läksyt kuin mukavuusaluetreenitkin. Kerrassaan tehokasta! Läksyinä välistävetoja (neliöt 1-4) ja lisäksi mukavuusaluetreeninä poispäinkääntäen kepeille (pallot 1-4) humpsutuksia.


Välistävedot tein "kun Heidin käsi liikkuu kropan viereen, niin Sisu liikkuu kans"-perusohjauksella.  Ekassa setissä neloshypylle päätyminen oli haasteellista, mutta toistoissa onnistuttiin, kun juoksin paremmin (nopeammin & järkevämpään suuntaan) ja jätin turhat höpinät pois. Sisu eteni todella hyvällä linjalla ja kovaa, kun rohkeasti etenin enkä hiimaillut vaan luotin siihen, että pikkukoira hoitaa oman tonttinsa ilman yliohjaamista tai varmistelua. Vaatii vielä toistoja, jotta saan onnistumisen omaan ohjaukseen myös ekalle vedolle.

Keppitreeni sujui virheettömästi kuten mukavuusaluetreenin kuuluukin! Putket eivät tarkoituksella syöttäneet oikeaan väliin vaan halusin Sisun joutuvan itse korjaamaan linjan ja Lupsukka hakikin aloitukset optimaalisinta etenemislinjaa pitkin. Tykkään meidän edistymisestä noissa poikkareissa; mie luotan Sisuun enkä yritä vetää sitä mihinkään helpommalle linjalle vaan etenen siten, että Sisun linja on lyhin, nopein ja osaamista vaativa. Sisu vastaa luottamukseen esittämällä parasta osaamistaan! Taitava pikkukelpi.

Ei kommentteja: