Pikkulohikäärmeen iloksi perjantai-ilta vietettiin hallilla Aksakoiran kehonhallintatemput -kurssin ensimmäisellä käytännön kerralla. Ihan huippua! Lähdettiin liikkeelle perusteista, joita hyödyntäen voi sitten vähitellen rakentaa huisejakin temppuja. Käytiin teoriassa ja havainnollistavin esimerkein läpi temppu jos toinenkin sekä käytännössä harjoiteltiin muutamia perustemppuja.
Ensin opeteltiin peruutus ja sen Sisu hiffasi muutamalla naksautuksella. Olin kyykyssä, namit nyrkissä ja siitäpä lähti pakki päälle. Tästä on tarkoitus edetä peruuttamaan rappusia ylös, laatikoille/ kirjapinojen päälle, ponnistamaan takajalat ilmaan ja lopulta seisomaan etujaloilla. Vilkutus sen sijaan oli haastava. Lähdettiin rakentamaan sitä tassun käsivarren päälle noston kautta ja ajattelin sen onnistuvan helpohkosti, koska kotioloissa Sisu on varsinainen etukäpälien käden ympärille kietoja, mutta hallilla en saanut etutassuja liikkumaan mihinkään. Marian kanssa Sisu nosti etutassua hieman, mutta mie en saanut oikein painoa siirtymään, Lupsu vaan meni ihme mutkalle tai vaihtoehtoisesti tarjosi kurrea. Mutta uskon, että kotioloissa saadaan vilkutustakin eteenpäin. Ohjeet ainakin on selkeät, enää tarttee vaan toteuttaa! Laatikkoon meno oli helppo nakki, sinne se sujahti heti, kun laskin laatikon maahan. Seuraava vaihe onkin pienempään ja pienempään laatikkoon sujahtaminen. Jotenkin tuli pieni déjà-vu tuntuma, joten voi olla, että on joskus laatikkoon menoa treenattukin, ei voi muistaa ei. Mutta tätä pääsee senioritkin kotioloissa kokeilemaan, ei ole fyysisesti liian raskas ja aivot saa askaretta, tai sitten ei saa, jos olen niidenkin kanssa laatikkojuttuja jo höpöillyt. Purkin päälle etutassujen nosto oli vallan vauhdikasta. Ensin purkki sai aikamoista kyytiä, koska onnistuin vahvistamaan purkin mätkimisen ympäri hallia... sen jälkeen onnistuin naksauttamaan purkin hakkaamisen ja kaivamisen, mutta lopulta sain poimittua ihan vaan yhden tassun noston purkille, sitten molempien tassujen noston purkille ja rauhallisena napotuksen. Seuraava vaihe olisikin purkin ympäri pyöriminen etutassut purkin päällä ja sitten sama takatassut purkin päällä. Saattaapi vierähtää tovi jos toinenkin!
Mutta olipa hauskaa ja olen mielissäni, että tuli ilmoittauduttua mukaan. Oon aika laiska pelkkien temppujen kouluttaja (lue: kouluttanut tasan kosketusalustan ja takajalkojen laatikolle noston ja nekin siksi, koska liittyvät vahvasti agilityyn), mutta nyt innostuin näistä sekä muista höpötempuista ja Sisulla oli hauskaa! Ens viikolla laitetaan videokamera laulamaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti