Voihan rosmo!

Raipeliini on toipunut hyvin, tikit poistettiin eilen ja karvakin on alkanut hiljalleen hiipia ihon pinnalle. Paino sanalla hiipiä, kaljuhan se vielä on, mutta hitusen semmoinen nukkainen. Niittien kohdalle jäi edelleen pieni aukko, mutta sisältä haava on umpeutunut ja ainoastaan pinnassa on edelleen kolo. Sen vuoksi Rapsu-parka joutuu vielä napottamaan kauluri päässä, koska sitä koloa olisi kiva tuunata.

Kiitos kortisonin, Rapsu on ihan mahdoton rosvo. Ainahan Rapsu on ollut pöllimiseen taipuvainen, mutta kortisoni laajentaa kähveltämisen ilmiömäisiin mittoihin. Tyyppi koettaa tötterö päässään rohmuta kaiken mahdollisen ja onnistuu siinä ällistyttävän lahjakkaasti. Rapsutin kykenee tötterö päässään aukomaan vetoketjukassit ja tyhjentämään ne kamoista, putsaamaan treeniliivin taskut, aukomaan suljetut minigrippussit oikeaoppisesti ja saamaan niistä kuivalihat ulos ja toki syömään ne. Vaikka tötterö yltää 5 cm kuonoa pidemmälle eikä se pysty hyödyntämään tassu-kuono-yhteistyötä. Ei pitäisi olla edes mahdollista, mutta on. Lääkkeen nostama ruokahalu on aivan mahdoton. Rapsu mouruaa nälkäänsä, jos keittiössä on valot, mutta onneksi valomerkistä hiljenee. Se yrittää kaluta muovisen kuivamuonalaation kulmaa rikki, koska nälkä. Se teki jo reiän eteisessä johonkin suuntaan liikkumista odottaneen ruokasäkin kulmaan, joten se säkki ei nyt sitten lähdekään mihinkään... Ihan mahdoton! Ja sitten se tuijottaa surusilmillään surkeana, jos sitä toruu. Minkäs sitä toinen voi sille, että on aina nälkä ja koko ajan jano.

Sisuliini oli maanantaina maailman parhaassa valmennuksessa. Teemana oli nollatreeni (1-29) ja Sanna nosti meidät taas sfääreihin, joten onnistuttiin! Valmennuskerta rakentui haastavasti ja ohjaajan fysiikkaa hurjasti rasittavasti, aivan parasta! Olen edelleen fiiliksissä siitä, että rohkenin ottaa itselleni henkilökohtaisen valmentajan. Näissä valmennuksissa on sukellettu ihan eri syvyyksiin ja paljon laajemmalle alueelle kuin satunnaisissa yksittäisissä yksäreissä saati ryhmävalmennuksissa. Lopputreenistä vedin jo aika sumeana ja jäähkälenkillä teki mieli kaivaa potero hankeen ja mennä nukkumaan. Tuli ihan crossfit-treenit mieleen!

Sisu puolestaan vastasi rasitukseen tiukentamalla menoaan, hoitamalla oman tonttinsa tehokkaasti ja pitämällä kriteerit hyvinä ja nostamalla niitä treenin edetessä huikealle tasolle. Oli pätevä! Sen meno parantui joka vedolla (eikä siinä ollut lähtökohtaisestikaan valittamista) vaikka mie uin treenin edetessä aika syvissä vesissä :D Ensi kerta mennään samalla "ohjaaja oppii ohjaamaan"-teemalla, koska Silakka alkaa olla sellaisella tasolla, että sen kanssa selvitään ihan mistä vaan.

Kuvasin iloisen kelpien jäähkälenkiltä palaamassa, mutta en vaan enää tiedostanut mitä kuvaan. Oikeesti, miusta tää näytti tosi hyvältä otokselta hallin pihalla!