Vuoden vikat aksat ja yllättävä kinkkuepisodi

Vuoden viimeiset aksatreenit kirmattiin aamulla. Lohikäärme oli liekeissä, kuinkas muutenkaan. Testattiin tulevaa koulutustani ja täytyy sanoa, että hyvän (niille, joilla lasi on puoliksi täynnä) treenin suunnittelin vaikka hieman olikin suunnitellessa painetta, kun piti suunnitella treeni todella pieneen tilaan. Treenissä piti miettiä, piti kokeilla ja pääsi onnistumaan, parhautta semmoinen! Samoille esteille lähestymisiä eri tavoin, samoilta esteiltä lähtöjä eri kohteisiin, ohjausvihjeiden laittamista kohdilleen.

Päivän treeni paljasti myös mukavasti sen, että kesytetyiksi luulemani kätöseni osaavat vielä villiintyä ja kelpi villiintyi yhdessä villien käpälieni kanssa. Itsenäisen työskentelyn treenaaminen on vahvistanut irtoamista ihan ihmeellisiin kohteisiin ja villit kädet saivat aikaan melkoisia reittivalintoja :O Saatuani kädet ruotuun nelijalkainen ei kadonnut kuuta kiertävälle radalle, mutta oli sen sinkoilu herkässä! Ja minustahan se oli oikein hauskaa :)

Sisu tutkii trion paistiyllätystä. Kyllä kengurua, koska Rapsu.

Vähemmän hauskaa on sen sijaan se, että Jaamankankaalla viime aikoina tavattu omistajansa hallinnassa olematon saksanpaimenkoira on aiheuttanut sen, että trion nuorimmaiset jokaista polkuristeystä lähestyttäessä alkavat pälyillä ympäriinsä ja pakkautuvat taakse turvaan. Tosi kivaa? No ei. Vahinkoja sattuu kaikille ja yksi kerta on ymmärrettävä vahinko, mutta toinen jo huolimattomuutta. Kolmas sitten puhdasta välinpitämättömyyttä. Vaikka henkisiä vaurioita suurempaa ei ole tapahtunut, on sakun lähestyminen pelottavaa, koska se ei kaukana napottavaa omistajaansa tottele eikä minunkaan käskyistä tai häädöistä poistu vaan vaihtoehtoisesti joko pullistelee tai hyökkii ympärillä. Joten jos satut tuntemaan jamiskalla lenkkeilevän saksanpaimentimien omistajan, niin vääntäisitkö ratakiskosta, että ystävällisesti ennakoisi ne risteyksiinsä tulot ja kytkisi pelottavan koiransa paikoissa, joissa joku voi yllättäen tulla vastaan.

Onneksi maailmassa on mukaviakin koiria, joiden kanssa pääsee terapoitumaan. Kerrassaan hauska episodi sattui eilisellä iltalenkillä Kukan kanssa. Treffipaikassamme Sisu haukahteli innoissaan Kukan nähtyään. Häntä vispasi, pylly heilui ja vuhvutus raikasi. Kohtauspaikan yläpuolella olevalle parvekkeelle ryntäsi mummeli, joka alkoi parvekelasitustaan avaamaan meitä katsoessaan. Ensimmäinen ajatus oli "no nyt se aikoo pyytää hiljaisuutta", mutta ehei, mummelihan alkaa selittämään, että miten kiiruhti parvekkeelle haukun kuultuaan, koska hänellä on kinkun jämiä jemmassa ja hän on odottanut, että jos tulisi koiria joille voisi antaa! No suolaistahan se on, mutta voiko tuommoisessa tilanteessa sanoa muuta kuin, että jos pikkupalasia. Siinä se repi innoissaan pieniä palasia ja viskeli korille, tuli niin nelijalkaiset kuin mummelikin iloiseksi. Aikoi kuulemma lopun kinkunjämästä kirveellä pieniä valmiiksi, niin saa parempia paloja :D Veikkaan, että kyseisen parvekkeen alus on jatkossa meidän vakiopysäkki, oli treffit tiedossa tai ei!

Mukavaa vuodenvaihdetta itse kullekin, me vaihdetaan se rauhaisasti nokosia vedellen :)