Perjantain tokotreenit menivät aivan huikean hienosti pikkukoiralta! Ensimmäisellä kierroksella otettiin kaikki hauvelit yhtäaikaa halliin. Ensin virittelin Sisua kontaktitreenillä, huviteltiin sylkkäritreenikieputuksilla (hienosti pelitti) ja sen jälkeen otettiin paikkamakuuta koirat hajallaan hallissa. Vahvistin kestoa, joten pysyin muutaman askelen päässä ja palkkailin välillä. Sen jälkeen tehtiin koemaisempi paikkamakuu koirat rivissä. Sisu köllötti kenttien välisen verkkoaidan vieressä ja otti häiriötä toisella kentällä louskuttavasta mistäliehirvikoirasta. Saatiin kuitenkin onnistunutta settiä, mutta onnistuneempaa olisi tullut, jos olisin älynnyt vähentää häiriön voimakkuutta vaihtamalla paikkaa rivin toiseen reunaan. En kuitenkaan älynnyt, mutta sen verran älysin, että vaihdoin onnistumisen kriteeriksi keskittymisen omaan tekemiseen.
Toinen kierros aloitettiin estehypyllä. Tätä on tehty joskus alkukesästä tokokurssilla, mutta täysin se oli unholaan painunut niin ohjaajalta kuin koiraltakin. En muistanut ollenkaan miten oltiin sitä tehty ja missä vaiheessa oltiin, mikähän oli suorituskäsky ja osasiko se sitä vai ei. Kannattaisi varmaan hyödyntää blogiin kirjoitettuja treenimuistiinpanojaan, niin ei tarvitsisi arvailla. Sisukaan ei muistanut, että oltaisiin moista estehyppyä edes nähty. Mutta mutta, hirmuisen nopeasti kaivautui esiin estehypyn suorittaja kelpie. Palkkasin Sisua hypyn suorittamisesta, mitään jatkokuvioita ei siihen lähdetty rakentamaan ja Tiia fiksusti sanoikin, että osissahan se kannattaa rakentaa. Miullehan tämän liikkeen opetus on ihan uutta, kun en mie tätä Nuuskulle edes opettanut, kunhan tyyliin koetta edeltävänä iltana käytiin kokeilemassa ja hyvinhän se sen osasi, joten mitäpä sitä treenaamaan... Nyt ajattelin sitten ihan panostaa. Pienen käsimerkin Sisu tarvitsi hypylle sinkoamiseen, mutta muutoin oikein bueno. Pallo lensi heti, kun Sisu oli hypylle ponnistanut. Toisena liikkeenä otin liikkeestä seisomisia ja voi miten teki kelpi superhienoja toistoja! Se alkoi jopa ennakoimaan! Ennakointihan on hienoa, kun silloin mie tiedän, että se tietää, että mitä mie siltä odotan. Pysähdykset olivat aivan mahtavia, nyt niihin pitää saada vaan kestoa. Tämä meille tulikin kotiläksyksi, hyvä niin, koska olen aivan fiiliksissä tämän treenaamisesta!
Nyt tulee sitten se treenien huippuonnistuminen nimenomaan ohjaajalta. Meillä olisi ollut aikaa ottaa vielä kolmas kierros, mutta minäpä jätin sen välistä! Kyllä vain, älysin olla tekemättä koiran kanssa enempää ja tyydyin vain ihailemaan muiden suorituksia kuunteluoppilaan roolissa. Sisu teki niin hyvät setit erinomaisessa vireessä ja meillä oli loistofiilis, joten kahteen settiin oli hyvä lopettaa. Toisaalta mieli olisi tehnyt vielä hauskanpitoa jatkaa, mutta onneksi tiedostin, että mahdollinen väsymys ei tule parantamaan meidän treeniä. Onneksi ryhmässä on muitakin nuoria koiria, joiden ohjaajilta saa hyvää vertaistukea treenien lopettamiseen ajoissa :)
Treenin jälkeen lähdettiin Sisun kanssa kahdestaan otsalampun valossa jäähdyttelemään Pärnän metsäpoluille. Mie nautin hiljaisessa metsässä tihkusateessa hortoilusta ja nyt siellä oli vielä vinkeää sumuakin! Sisu oli oikein rohkea pikkuotus ja paineli tohkeissaan keulassa. Seikkalijatar. Loiske vaan kuului, kun se löysi jotain rapakkoja ja viuhahdus vain kävi, kun se juoksi satalasissa ohi kohti seuraavaa tutkimuskohdettaan. Kaupunkilaiskoiralle tekee oikein hyvää juoksennella pilkkopimeässä metsässä ilman kämppisten tukea. Kotiin palattuamme Sisu lyöttäytyi vielä tolleriloihen iltakeikalle mukaan, koska tuntui liikkumisenriemua piisaavan. Sisu on elukka, joka nauttii fyysisyydestään, siitä, että saa vaan liikkua ja juosta.
Lauantaina Nuuskun, Rapsun ja Sisun seuraksi Lykynlammen polokuloille lähtivät Rory, Hippa ja Vappu sekä Arvo. Sisu viipotti innoissaan kavereiden kanssa ja tollerit hiimailivat letkan perässä, omassa aikuisessa seurassaan.
2 kommenttia:
Teidän blogia on varsin ihana lukea! Etenkin näitä tokojuttuja, kun aksasta en tajua kauheasti mitään :D Odottelen innolla treenipäivää, niin pääsen näkemään Sisun!
- Hanna ja Noo
Hauskaa on nähdä reilun kahden viikon päästä melkein koko pentue :)
Lähetä kommentti