tiistai 25. kesäkuuta 2013

Yliluonnollinen vesihevonen

En yhtään ihmettele teoriaa, jonka mukaan Loch Nessin hirviö olisi kelpie. Juhannus toi Pikku Räikkösestä esille aikamoisen vesipedon ja se muistuttaakin nuorta Nuuskutinta uimainnossaan: veteen on päästävä, yksin tai yhdessä, ja siellä polskitaan kiekkoa hamaan tappiin saakka. Kämppiksistään kahvipapu poikkesi kuitenkin siinä, että se osasi heti uida ihmisten kanssa sen sijaan, että olisi koettanut hukuttaa ne. Kolmikko nautti juhannuksestaan mökillä, jossa rankin ohjattu aktiviteetti oli kokon polton ihailu. Mitään ei treenattu, mitään ei tehty, kunhan vaan oltiin yhdessä ja puuhailtiin omiamme ja toki uitiin kimpassa. Sisu päästi sisäisen maamyyränsä valloilleen, Nuuskusta kuoriutui vanha tuttu rantaheiniä laiduntava lammas ja Rapsu toteutti poliisikoiraunelmaansa pitämällä kuvitteelliset vorot loitolla. Aivan paras viisipäiväinen loma.

Saareen olisi voinut jäädä pysyvästi, mutta toki oli mukava palata kaupunkiin treenaamaan. Suunnattiin siis illaksi treeneihin. Rapsuttimen treenit jäivät välistä, koska palattiin sen verran myöhään, että ei ehditty paikalle. Sisu sen sijaan pääsi hieman hurvittelemaan pentuagilityyn. Ensimmäisellä kierroksella tehtiin hyppytekniikkaa, ns. set point -harjoitus, jossa tarkoituksena oli vahvistaa koiran kykyä siirtää paino ponnistusvaiheessa takajaloille. Harjoituksessa Sisu istui ponnarin takana paino takapäällään ja luvan saatuaan lähti 4/5/6 jalan päässä olevan okserin (leveys yksi jalka) yli kohti noin viiden metrin päässä olevaa suorapalkkaa. Okserin ensimmäisen riman paikalla oli kaksi rimaa ristissä korostamassa taimmaisen riman keskikohtaa. Sisun painonsiirto vaatii kehitystä, hieman oli meno kiireisen oloista ja ponnistus etupäällä kauhovaa, mutta istumisasento oli hyvä :) Toisella kierroksella oli vuorossa puomin alastulo. Aivan mahtitoistoja! Sisu haki tarjosi hienosti alastulopaikkaa kiepsautuksesta sekä puomin alasmenon yläosaan nostettuna. Hieman meinasi perä keikahtaa yli laidan, mutta pari toistoa siivekkeen avulla ja sen jälkeen ahterikin oli kohdillaan. Sisulla on mainio ajatus hommasta: se kiiruhtaa 2on-2off asentoon nopeasti ja keskittää katseensa maahan. Mahtiepeli! Minun pitää taas nousta otuksen tasolle palkkauksen kanssa, hieman oli ohjaajan silmä-käsi-koordinaatiossa sekä silmä-aivo-yhteydessä parantamisen varaa, mutta jos tietää mitä yrittää tehdä, niin on sekin jo jotain!

Ei kommentteja: