tiistai 4. kesäkuuta 2013

Kuumaa liitoa


Kouluttajavapaissa pentutreeneissä tehtiin Sisun kanssa ensin yllä oleva punainen treeni, jossa tarkoituksena oli itsenäinen eteneminen ja esteiden hakeminen. Esteet olivat tyrkyllä, mutta eivät ihan suorassa linjassa eli niistä olisi voinut juosta ohikin. Ketjutin ensin takaperin tummat pallerot ja sen jälkeen vaaleat pallerot. Toistoja ei tehty, koska keli oli kuuma ja Sisu oli eri etevä. Palkkana oli namikuppi ja lähdöt tehtiin lentävinä, jolloin Sisu sai hakea myös lähtöesteet.

Toisella kierroksella muisteltiin hieman takaakiertoja ensin perusohjauksella ja sen jälkeen vastaanottovalssilla  ja toistot pidettiin minimissä. Oikeanpuoleisen siivekkeen kierto onnistui aivan mahtavasti niin perusohjauksella kuin valssillakin. Vasemman siivekkeen kierto perusohjauksella olikin kinkkisempi Sisulle. Aluksi Sisu kaarratti hienosti koko hypyn ja oli siitä kovin tohkeissaan. Saatiin kuitenkin muutamien kaarratusten jälkeen kurvaus siivekkeiden väliin. Valssin kanssa ei ollut mitään ongelmaa. Palkkana tässä oli narupallo. Loppuun otettiin vielä vihreiden neliöiden irtoamistreeni, jossa avustaja piti Sisua lähdössä, mie juoksin vierellä ja palkkana häämötti namikippo.

Kolmas kierros olikin sitten pieni hetki kahdella pallolla leikkimistä. Loppulenkille Pärnän maastoon lähdettiin Arvon ja Aikun kanssa, kovin oli lystiä kolmikolla.

Ei kommentteja: