perjantai 31. heinäkuuta 2009

Vepetivepetivepetititi

Aurinkoinen päivä on oivallista päättää vesipelastusleikkeihin. Kokoonnuttiin Aavarantaan tutulla porukalla eli Nuusku, Rapsu, Topi ja Mio sekä Mion kannustusjoukot. Vierailevana tähtenä oli Viivi.

Ensimmäiseksi otettiin veneen noutoa. Nuuskutin pursui intoa kuten aina ja nouti veneen ripeästi. Myös Rapsu haki veneen hienosti, joskin Rapsu ei loikkaa veteen mahaplätskyllä Nuuskun tapaan vaan kahlaa rauhassa, tekee ihme nytkäysponkaisun ja lähtee sitten ripeästi uimaan pelastuspuuhiin. Tällä kertaa meillä oli myös hienot suksisauvoista viritetyt maalitolpat ja molemmat uivat täydellisesti keskelle tolppia.

Toisena liikkeenä oli hukkuvan pelastaminen. Satu leikki meille hukkuvaa, ja Satu pelastettiin innolla. Rapsun hukkuvan pelastaminen on Nuuskua parempaa, koska Rapsu malttaa uida rauhallisemmin kun taas Nuusku haluaisi uida hukkuvan kanssa yhtä kovaa kuin ilman hukkuvaa, joten puhina on melkoinen. Suoritukset olivat molemmilla kaikin puolin mallikkaat.

Käytiin porukalla vielä jäähdyttelylenkillä, ja kaikessa tohinassa Rapsu onnistui jälleen kerran anastamaan Topin treeninamit. Rapsu alkaa olla Topille velkaa sen verran paljon makkaraa, että ensi kesänä Rapsu menee kesätöihin tienatakseen rahaa korvaavan makkaran ostoon. Rapsun kesätyö tulee luultavasti olemaan joko puutarhahommia tai marjanpoimintaa, koska molempiin Rapsulla on lahjakkuutta. Erityisesti mustikat, puolukat, vadelmat, herukat, karviaiset, tyrnit ja lakat Rapsu poimii taiten. Tosin en tiedä kuka maksaisi marjanpoimijalle, joka kerää marjat omaan masuunsa. Toisaalta Rapsu voisi tarjota myös korvanpesupalveluita sekä tennispallotyttönä olemista. Joten jos kaipaat pikkupuutarhuria tai muuta työläistä, ota yhteyttä.

3 kommenttia:

satu kirjoitti...

:D :D Tänne vaan poimimaan!

Sirkku kirjoitti...

Jos Rapsua suinkin kiinnostaa vuorotyö, se voi suorittaa nakkikorvaukset vallan hyvin toimittamalla unilelun virkaa. Toivon, että pakettiin kuuluvat hellävaraiset korvienläpsyttelyherätykset ;)

Heidi kirjoitti...

Rapsu Läpsynläpsynkorva on kuulemma oikein innoissaan ajatuksesta, joten pakataan se seuraavien yhteistreenien jälkeen teidän autoon :)