lauantai 6. joulukuuta 2008

Itsenäisyyspäivän kisat

Tänään Nuusku ja Rapsu kisailivat itsenäisyyspäivän kunniaksi. Rapsu tempaisi aamulla kaksi rataa ja Nuusku iltapäivällä kolme.


Rapsu liisi ensimmäisen ratansa hienosti. Valitettavasti Rapsu liukastui puomin alasmenolla ja sai vitosen. Yleisö totesi, että Rapsun takatassu oli livennyt ja vaikka Rapsu sai sen nostettua takaisin, tasapaino ei pitänyt ja alas tultiin ryminällä. Onneksi Rapsu ei moisesta hetkahda ja pääsimme kiitämään radan tyylikkäästi loppuun. Radan kauheimpana kohtana pidin kepeille vientiä ja kepeiltä lähtöä, koska kepit eivät toimi Rapsulla varmasti muutoin kuin siten, että olen itse keppien vasemmalla puolen. Se oli teoriassa huono vaihtoehto tuolle radalle, mutta en uskaltanut muutakaan koettaa, joten sillä mentiin. Hyvin mentiinkin, Rapsu haki kepit hyvin, pujotteli kaasu pojassa ja kääntyi simpsakasti hypylle. Ja siitä loppusuora vauhdilla maaliin ja Mörköltä saadulla kalkkunalla leikkimään :)


Toisella radalla Rapsu oli hyvässä vireessä vaikkakaan ei yhtä räjähtävä kuin ekalla radalla. Tein sen virheen, että leikitin Rapsua ennen starttia kalkkunalla, jolloin Rapsu vähän passaili vauhtiaan radalla, jotta taskussani oleillut kalkkuna ei eksy matkalla. Joka tapauksessa hieno rata muuten paitsi että saatiin kymppi aan kontakteilta. Ylösmeno meni harakoille kun ysi hypyn taakse tekemäni valssi oli myöhässä ja Rapsu hyppäsi jaloilleni, joten sen rähmin ihan ohjauksella ja alasmeno kontakti ei ole varma ei ollenkaan. Nooh, fiilis oli hyvä ja Rapsu meni reippaasti ja korvat auki :)


Nuuskun ensimmäinen rata huokui ohjaajan epävarmuutta ja koiran hurjaa intoa. Kaikesta näki, että treenaamaan ei olla päästy syksyllä. Nuusku pursui kiihkoa ja minä olin unohtanut mitkä onkaan ne ongelmakohdat... Sen sijaan, että Nuusku olisi kääntynyt kepeille Nuusku paineli kohti rengasta. Sain sen käskyllä takaisin, mutta mentiinkö sittenkään kepeille? Ehei, vaan uudestaan kohti rengasta... Lopulta sinne kepeillekin asti päästiin, mutta hylky tuli sitten viimeistään hypylle kuusi mentäessä kun Nuuskaus vetäisi toiseen kertaan vitoshypyn, tosin väärinpäin. Loppurata taisi mennä suht siedettävästi.


Toinen rata meni mukavasti. Siinä ei ollut paljoa petrattavaa, muutama käännös olisi voinut olla tiukempi (hypyltä 4 putkeen 5), mutta muuten passeli rata. Nuusku suoritti sen puhtaasti ja sijoittui viidenneksi.


Kolmas rata oli hyppäri ja se oli täydellinen lukuunottamatta hylkäyskohtaa ;) Nuusku lähti liikkeelle niin räjähtävällä vauhdilla, että tipuin kyydistä heti alkuun. Minun oli tarkoitus tehdä vekki ennen hyppyä 7, jotta Nuusku pääsisi suoraan kohti putken 8 oikeaa päätä, mutta myöhästyin ja Nuuskulla oli suora linja putken väärään päähän. Loppu rata meni niin hienosti.

Nuo ratapiirrokset ovat sinne päin, mittasuhteista en ota mitään vastuuta...

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Teillä on ollut kyllä vauhdikas itsenäisyyspäivä :) Radat vaikuttivat kyllä todella kivalta, kumpa tässä itsekin pääsisi taas kilpailu makuun. Täytyy varmaan alkaa ettimään mielenkiintoisia kohtia jostain muualtakin, kuin kisakatsomon kisoista.

Heidi kirjoitti...

Juu, vauhtia kyllä riitti :) Tsemppiä Iitun tämän päiväiseen tokokokeeseen sekä tuleviin agilitykisoihin!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea nollasta! Ja kaikesta muustakin hyvin menneestä. Pitkä päivä oli teillä.

Heidi kirjoitti...

Kiitos! Pitkä oli päivä ja vähän tuli tulosta, mutta kivaa oli :) Itseasiassa niin kivaa, että aloin mielimään Kemin Pakkasralliin...