Rapsu pääsi taas Vitikaisen Tiian oppiin. Ensimmäisessä treenissä teemana oli ennakoiva valssi. Ennen hyppyä kolme tehtiin ennakoiva valssi, josta takaakierrätys hypylle neljä koiran puoleisella kädellä. Koira vedetään hypyn yli oikealla kädellä, jolla koira heitetään hypyn 5 yli ja siihen jaakotus. Ennakoiva valssi ennen hyppyä 7. Sitten vähän aikaa ihan perinteistä ohjausta ;) Hypylle 11 ennakoivavalssi ja hypylle 12 ja hypylle 13 ja hypylle 14 ja... Tämä kohta oli aikamoista takaperin juoksemista ja tuntui hankalalta, mutta lopulta onnistui hyvin ja toimi. Vekki ennen hyppyä 15, josta tiukka kierrätys hypylle 16 ja loppu aika perinteiseen tapaan. Kiva pätkä ja Rapsun kanssa ennakoivat valssit sujuivat hyvin, mutta minun pitää treenata niitä enenemmän, jotta itsellä on varmempi olo. Nyt tuntui kiireiseltä menolta. Kepit pitää saada myös toimimaan varmasti silloinkin kun olen kepien vasemmalla puolella ja siihen Tiia suositteli monien suosimaa kanaverkkomenetelmää, jolloin koiraa on helppo siedättää kestämään monipuolisesti omaa liikettä ja sijaintia. Ehkä miun pitää vähitellen nöyrtyä tässä asiassa...
Toisesta pätkästä tehtiin osuus 1-14. Rapsu lähti vauhdikkaasti hakemaan puomia jo ekan hypyn jälkeen... juoksi aivan täysillä, koska tiesi, että namialustahan se puomin päässä odottaa. Nooh, kauniisti jarrutti juuri ennen ylösnousua ja kipitti takaisin :) Tässä oli taas moderni takaakierrätys hypyillä 3 ja 4. Valssi ennen hyppyä 7. Takaakierrätys koiran puoleisella kädellä hypyille 10 ja 11 ja vastaanotto hypyn 11 valssilla, jotta itse jää puomin oikealle puolle menosuuntaan nähden. Vekki ennen hyppyä 13, jolloin koiralla on suora linja putkeen. Myös tämä osuus toimi Rapsun kanssa kuin unelma miun pienen sählingin jälkeen.
Olipas taas kivat treenit ja Tiian koulutustyyli on hyvin kannustava, mutta silti rakentava. Tykkään kovasti :) Rapsulla oli myös hauskaa niin kuin aina treeneissä, olipa laji mikä tahansa. Erityisen kivaa taisi olla, kun käytiin ennen ja jälkeen treenien Elsan ja Paavon kanssa lämmittelylenkillä ja Rapsu pääsi hippastelemaan Elsan kanssa. Paavon kanssa Rapsu ei uskaltanut hipattaa, sillä Rapsu-parka ei osannut tulkita Paavon lemmenyrityksiä ja leikkiörinöitä ollenkaan vaan Rapsun mielestä staffin jyhkeä örvellys tarkoittaa sitä, että Rapsu on ruokalistalla. HUI!
Treenipätkien välisellä ulkoilulla Rapsu onnistui törmäämään vanhoihin tuttuihinsa eli Tyty-labbikseen ja Ämmi-ajokoiraan ja hyvin ehti painimaan sekä riekkumaan heidän kanssaan siinä välissä. Rapsun treenivire ei laske mihinkään vaikka kesken koulutuksen kävisi leikkimässä. Yhtä lailla se pystyy keskittymään treeniin leikkimisen jälkeenkin. Välitunnit ovat kivoja, jos Rapsulta kysytään :) Jotta oli antoisa reissu niin oppimis- kuin kaverimielessä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti