torstai 18. joulukuuta 2008

Vanhan kertausta



Tänään Nuuskulla ja Rapsulla oli agilityssa vanhan kertausta. Otin niiden kanssa lyhyitä pätkiä teemana takaaleikkaus Mäntysalon kurssin oppien mukaan ja toisena teemana oli kisojen vakiohylky. Takaaleikkaukset menivät molemmilla koirilla paremmin kuin ohjaajalla. Sain tahkota aika kauan, että osasin ajoittaa liikkeeni ja kulmata oikeassa kohdassa ennen hyppyä 3, jotta linja putkeen olisi täydellinen. Mutta kun maltoin olla rynnimättä hypylle ja sain vekin kohdalleen, niin jopas meni kauniisti :)

Vakiohylky teemaan kuului vienti kepeille ihanan esteen ohi. Tokalla pätkällä kepeille mentäessä jouduttiin vauhdilla ohittamaan A-este ja kolmannella putki. Nuusku ja Rapsu olivat hyvin kuulolla eivätkä edes katselleet luvattomiin suuntiin vaikka kepit ovat niiden mielestä tylsin este. Keppien jälkeinen sylikäännös oli Nuuskun kanssa aikamoista sillä kentällä oli muitakin esteitä kuin tuossa kuvassa ja Nuuskuli bongasi sieltä oikein sulavasti ylimääräisiä hyppyjä... Mutta koska kyseessä on Nuusku, ex-käsiholisti, kaikki irtoaminen on plussaa :) Nuuskis taipui lopulta kauniiseen sylikäännökseen kun lopulta raskin ottaa sen haltuun keppien jälkeen. Rapsu puolestaan teki sylikäännöksen aivan mahtavasti ja tiukalla kaarroksella. Siitä tulee vielä aikamoinen :)

Nuusku pääsi tänään myös Sirkun ohjattavaksi. Ilokseni Sirkku suostui tekemään yhden pätkän Nuuskun kanssa. Sirkulla on hienot taidot ohjata koiraa kuin koiraa, joten Nuuskulla oli ylettömän hauskaa ja minä sain nautiskella kauniinnäköisestä menosta. Kiitos!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jippii, löysin tein sivuille! Kivan treenin olette tehneet, nimim. takaaleikkauksia lisää :) - Maria & Ruska

Heidi kirjoitti...

Kiva, etä löysit :) Mie olen teidän blogia käynyt tasaisesti lueskelemassa, pitäiskin päivittää sen tuonne linkkilistaan... Rapsutukset wannabe jäniskoiralle ;)