torstai 17. marraskuuta 2016

Treeniä hinkit heiluen

Viime tokotreeneissä oli teemana seuraaminen. Miun kestoinhokki, ei sen vuoksi, että seurauttaminen itsessään olisi inhottavaa, vaan sen vuoksi, että osaan helposti turmella liikkeen. Epäonnistumisen pelossa ollaan sitten pysytty semmoisessa parin askeleen olohuonekalsaritokotasossa. Ei olla edetty, ettei vaan mene väärin! Jep. Nyt saatiin hyvää rohkaisu nousta seuraavalle tasolle ja Sisu suoriutui tason nostosta mallikkaasti. Kahden askeleen sijaan askelia voi ottaa vaikkapa 20 ja pelkän oikealle kääntymisen sijaan voi kääntyä myös vasemmalle! Mie sen sijaan sain palautetta ihme hiimailusta, ihminen voisi kävellä ihan normaalisti eikä hiippailla korvat luimussa.

Kotitreeneissä noutokapula ei ole edennyt ehkä ihan siihen suuntaan kuin olisi pitänyt. Se nousee kyllä hienosti joka kerta ja hyvällä innolla, mutta palautus ei tapahdu kantaen vaan viskaten. Jep, kelpistä on tullut pesäpalloilija, ihan törkeen hyvät heitot! Kapula lähtee nopeasti, lentää kovaa ja osuu kohteeseen. Aksassa on paljon helpompi vahvistaa oikeita asioita, tokossa saan yleensä vahvistettu aikamoisia sirkustemppuja. Helpotin treeniä (alaspäin on kivempi mennä, sieltä löytyy mukavuustaso!) ja alkoi sujumaan paremmin. Tehdään siis nostoja ilman matkaa ja kunhan niihin tulee rauha, niin koetan lisätä matkaa. Saan tästä varmaan noottia, pitäisi vaatia enemmän jo nyt. Tiedän. Mutta nössöilen silti.

Viikkoradalla (alla) Sisu oli liekeissä ja taas oli huikeaa huomata miten meillä onnistuu leikiten vielä jokunen aika sitten mahdottomat asiat: etäohjaukset (1-2), takaaleikkaus (4, 5), kaukaa hypyille (6, 10, 12, 17) ja takaakiertoihin (15) lähetykset, japsi (8), hirtto (9), persjätöt (11-12, 13-14, 18-19), leijeröinti (21), viskileikkaus (25). Kaiken avain on ollut Sisun ja miun mielentilan kehitys sekä Sisun itsenäisen esteosaaminen parantuminen ja sitä kautta miun luottamuksen lisääntyminen. Helppo jättää varmistelematta ja olla ajoissa, kun varmisteluun ei ole tarvetta :)

Koostin sikermän joulukuun tuomarin koukeroista.

Muokkasin viikkoradalle hyppy-putki-erottelutreenin (alla). Napotin itse tuolla ristikkoalueella ja vaihdellen kolmas este oli joko takaakierto tai putki. Sisun piti kuunnella eikä vaan paahtaa sekä kyetä suorittamaan haluttu este ilman lähiohjausapuja. Kivasti myös alussa pääsin vahvistamaan takaakiertoon irtoamista ja putkelle lähetyksessä hirttoa. Kahdella ekalla toistolla kelpi paineli putkeen takaakiertokäskystä huolimatta, mutta koska palkkaa ei herunut, tiukkeni otuksen ote ja pääsin vahvistamaan hienoa erottelua. Siitä on myös hauska huomata miten onnistuminen on sille sydämenasia, ihan hirveetä murinaa pallon kanssa, kun parin epäonnistuneen toiston jälkeen onnistui :) Eikä virhe johda enää räkytykseen vaan keskittymiseen. Hieno otus!

Laiskan liikkujan ihannetreeni.

Keskiviikon treeneissä (alla) kelpi paljasti, että ei ole enää hiomaton timantti vaan timantti hiottuna hienoimpaan muotoon. Käsittämättömän taitava epeli! Kiva oli myös kuulla palautetta edistyksestä treenikavereilta, ei ole vain omia fantasiajuttuja. Alkuun treenasin etänä flipin (2), lähetys ja sivuttaisetäisyys kepeille (4), hirtto (6), lähetys (8), hirtto (10) ja vaihtoehtona persjättö (9-10), kaukaa lähetys takaakiertoon (12, 14), sylivekkipersjättö (15), lähetys (17), huikee vedätys keinulle (18), sanallisella erottelulla (19-23), persjättö (24).

Koostin mukaan kaikki Sisun läksyt.

En pysty ymmärtämään miten taitava siitä on tullut. Sisu kykenee työskentelemään myös kaukana, jolloin minulla ei ole enää kiire yhtään mihinkään. Sisun valeraskaus alkaa olla ohi. Vielä on tissit turvoksissa, mutta eivät enää sentään hytky juostessa ja pesärakennukset ovat taaksejäänyttä elämää. Jokohan sitä rohkenisi kisoihin ilmota?

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Hih, meidän uusin tulokas on samanlainen kapulan viskoja vaikkakin nyt jo vähän edistystä nähtävillä. Tykkää myös viskellä leluja itselleen ja syöksyä sitten niiden perään. Harmi kun on niin pitkä välimatka, muutenhan nuo vois laittaa pallottelemaan keskenään :)

Heidi kirjoitti...

Joo, pohjoiskarjalaisena typynä Sisu voisi kaivata kyykkäseuraa :D

Sisu kans harrastaa pallonheittoa itselleen. Se on aika hupaisa näky :)