torstai 10. marraskuuta 2016

Got me feeling drunk and high

Kolmas aksavalmennus Kuopiossa oli taas aivan huikea! Hienoa tuntea edistys elukassa ja yhteistyössä sekä huomata tehdyn työn vaikutus treeneissä. Aivan kertakaikkisen makeasti pelitti hirtot putkille, japanilaiset ja kontaktien vedätykset. Saatiin myös kasapäin uusia juttuja treenattavaksi. Tai no osittain samoja, mutta vaikeusasteella maustettuna. Niin fiiliksissä! Alkaa olla aikalailla sellainen olo, että pystytään Lupukan kanssa ihan mihin vaan, kun vihdoinkin puhutaan samaa kieltä. Nyt mie tiedän miten sitä aksakentällä koulutetaan ja Sisu tietää mitä mie tarkoitan. Se on mitä parhain fiilis!

Ensimmäinen tokokurssin kerta sisälsi noutoa, meillä Sisun kanssa ihan alkeita vielä. Ollaan jumittu kolmeksi vuodeksi kapulan tökkimiseen ja kevyeen hamuamiseen, kunnon ote ja pito on jäänyt tulematta. Puutteista voi syyttää treenin olemattomuutta sekä niiden harvojen treenikertojen heikkoutta; jos ohjaajalla ei ole kykyä ottaa askelta eteenpäin, ei se koirakaan ota. Eikähän mikään kerran vuoteen reenaten etene. Mutta nyt liikkeeseen saatiin hyvää nostetta vaihtamalla kapula pienempään. Pikkukelpi noukki pikkukapulan pikkukitaansa pikkuisen innokkaammin :) Jopa kuljetti kaksi askelta! Ihan mykisti edistys! Läksyt on selvät, niihin löytyy treeni-intoa ja on ostettu hamstereille soveltuva kapulakin :D

Tällä viikolla hilluttiin viikkotreeneissä vihdoin! Toppakenkäaksaa, kun unohdin vaihtaa juoksukengät jalkaan, mutta olipahan pakko keskittyä irrottamaan (4, 5, 6, 8) lohikäärmettä, kun talvicrocksiloilla ei lennokkaasti juosta varsinkaan japanilaisiin (7, 10) :P Hirtto (11) pelitti ihan törkeän hyvin ja poistuin mukavuusalueelta tempaisemalla alkuun flipin (2-3). Läksyksi muurin (13) takaakierto, pikkukelpi hieman fuskasi ja ponnisti muurin päältä :D

©HeidiUtriainen

Ei kommentteja: