Viikonloppuna tapahtui kaikkea kivaa. Kolmikko pääsi käymään maalla ja maallahan on aina mukavaa. Sen lisäksi Sisu hengasi mätsärissä turistina ja hillui pentutreffeillä Arvo-veljen sekä Noa-veljen kanssa, mukana oli myös pikkuruinen Iita. Nelikko hipatti, hillui ja kävi uimassa antaumuksella. Hienolta näytti veden pinnalla kiitävä kolmen kelpin pään muodostama "lintuaura".
Viikko aloitettiin hakutreeneillä Jamiskan maastossa, seurana Zorro & Elena sekä Arvo. Vaihtelun vuoksi miun kolmikosta metsään rymisteli ekana Rapsutin, jolle oli kaksi maalimiestä, molemmat valmiina piiloissaan molemmin puolin keskilinjaa ja molemmilla irtorullailmaisu. Rapseliini ampaisi ukoille innoissaan, mutta molempien luona hillui hieman rullan kanssa ja tunkeutui jälkimmäisen maalimiehen taskuun asti ennen rullan palautusta, mutta palauttamaan lähdettyään palautti hienosti ja näytölle sinkosi hyvin. Jos Rapsulin ilmaisua haluaisi viedä eteenpäin, pitäisi rullaa ottaa tylsemmässä maastossa esim. jossain kentällä, jolloin vire ei olisi heti tapissa vaan Hape ehkä pysyisi napsauttamaan aivosolunsa yhteen. Mutta saa nyt nähdä, miusta se on niin hassu, joku muu saattaisi masentua :)
Nuuskuttimelle sama homma, joskin maalimiehet olivat hieman kauempana keskilinjasta, koska Unskeli on pelannut irtorullilla enemmän. Nupakin jäi ukoille notkumaan eväiden toivossa, mutta tuli lopulta ja jestas sitä vauhtia millä se paineli näytöille! Kirmasi kuin villivarsa. Myös Nuuskun palautusta voisi vahvistaa tylsemmässä maastossa ja ehkä mie voisin jopa välipalkalla saada sitä vahvemmin pois maalimieheltä. En tiedä. Noh, olenpahan onnistunut iskostamaan luppakorvalle, että maalimiehen luona kannattaa nakottaa, se on herkkuautomaatti.
Sisu pääsi pöpelikköön viimeisenä, koska yritin kerätä sille isot kierrokset, jotta sen halu mennä maalimiehelle olisi mahdollisimman suuri. Ajatuksena oli edelleen, että maalimies kehuu, palkkaa ja on maailman hienoin kaveri metsässä ja mie olisin neutraali. Ensimmäinen näkölähtöukkeli meni vähän harakoille. Sisu loikki ukolle innoissaan, vilkaisi perillä minua ja huiteli sen jälkeen pitkin mättäitä. Ei se halunnut maalimiehen kanssa aikaa viettää vaan puuhasi mieluummin muuta. Veikkaan, että ympäriinsä loikkiminen oli sijaistoimintoa, mukavampaa kuin "vieraan" kanssa oleminen. Uusi yritys tehtiin niin, että menin mukana, jolloin Sisu jäi maalimiehelle syömään, mutta katseli minua mussutuksensa lomassa. Kolmas yritys myös niin, että menin mukana, mutta haihduin sieltä hiljalleen pois takaisin keskilinjalle ja maalimies herkutteli Sisun kanssa pitäen Sisun tovin luonaan ja tulivat yhdessä keskilinjalle. Siihen olikin hyvä lopettaa, koska Sisu piti huomionsa koko ajan maalimiehessä eikä minussa. Oikein hyvin meni se!
Pikkukoira on aika mielenkiintoinen hakuolio. Se muistuttaa joiltain osin hyvin paljon Nuuskua, jota muut ihmiset eivät voisi vähempää kiinnostaa. Itse asiassa yllätyin hakua ensi kertaa kokeillessamme, että Nuusku ylipäätään lähti ukoille, mutta eihän se sinne ukkojen takia menekään vaan syömään. Vaikka Sisu on herkkujen perään, ei sen ahneus yllä Nuuskun tasolle. Ahneusasteikolla 1-10, Sisu on 4 ja Nuusku 27, joten maalimiehelle motivoiminen on Nuuskun kanssa kakunpala, mutta Sisun kanssa saapi töitä tehdä. Toisaalta joiltain osin ne ovat varsin erilaisia. Treenien jälkeen käytiin kimppalenkillä, jonka päätteksi Sisu paineli omassa autossa olevaan omaan häkkiinsä kuten kelpokoiran kuuluukin. Nuusku puolestaan löytyi Arvon auton peräkontista pää eväskassissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti