Ketolan Jerry saapui Joensuuhun keikalle, joten punaturkit pääsivät hoidettaviksi. Koska viimekertainen kokemus Rapsun kanssa oli oikein postiivinen, varasin ajan myös Nuuskulle.
Nuuskulla oli kireyttä oikeassa etuosassa, lähinnä lavassa, sekä oikean puoleisessa syvässä lannelihaksessa (?). Vasen takakoipi alias sianpotka sen sijaan oli priimakunnossa ja vasen puolisko muutenkin vetreä. Niskalihakset olivat hitusen jumissa ja sille jumille ei oikein keksitty selitystä, koska Nuuskuhan ei esimerkiksi vedä hihnassa yhtään mikä olisi voinut selittää jumin. Nuusku oli kuulemma erinomaisessa kunnossa ikäisekseen ja erityisen loistokkaassa kunnossa ottaen huomioon Nuuskun tapaturmat. Sianpotkasta Jerry oli odottanut löytävänsä jäykkyyttä, mutta iloksemme siellä ei sitä ollut. Selkälinja oli kuulemma myös häkellyttävä ikäiselleen, ei yhtään painunut tms. vaan oikein ryhdikäs. Nuuskun aktiiviaikoina hankkima lihaskunto näkyy edelleen hyvänä yleisvointina. Nuusku itse nautti käsittelystä täysin siemauksin. Unski otti ilon irti koko rahan edestä, retkotti rentona kuin merileijona rannalla ja tuhisi silmät kiinni. Jumit ja kireydet avautuivat hoidon aikana ja hoidon jälkeen tulokset näkyivät liikkeissä. En muista, että Nuusku olisi koskaan liikkunut noin hyvin. Askel on lennokas ja rento.
Rapsuttimen takajalkojen lihasten epätasapaino oli pienentynyt. Itseasiassa eroja sai oikein etsimällä etsiä ja silloinkin löytyi vain aavistus. Vasen puoli koirasta oli täysin pehmeä ja auki, oikealla puolella löytyi pientä kireyttä syvältä lonkkamaljan reunoilta, kun sieltä oikein kaiveli. Mitään lihasjumia tai jäykkyyttä ei löytynyt mistään, Rapsu oli oma kumikanaitsensä. Ei oikea takajalkakaan jäykkä ollut vaan ojentui hyvin taakse, mutta oli siinä kuitekin eroa vasempaan jalkaan, jonka olisi voinut taivuttaa solmuun Rapsun ympärille. Lonkassa ei kuitenkaan tuntunut mitään sellaista mistä tulisi huolestua ja kireyskin saatiin avattua, joten Rapsutin saa viipottaa entiseen malliin, koska Rapsu ei myöskään mitenkään osoita, että lonkka olisi kipeä levossa, liikkuessa tai liikunnan jälkeen.
Sisuliini ei lähtenyt käsittelyyn, kun eihän siinä ole vielä mitään työstettävää. Osteopaattireissun sijaan Sisu lähti Kuhasaloon Zorron ja Elenan kanssa. Kolmikko viipotti metsikössä innoissaan ja Sisu polski Pyhäselässä Zorron kanssa. Reipas pikkukoira nautti kovin tollerikaksikon seurasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti