Tollereiden hakutreeneissä karvakolmikkoni lisäksi olivat Topi & Viiru sekä Arvo. Keli oli oikein mainio, ei liian kuuma, mutta kuiva, joten eläkeläisosastollakin oli hyvä humputteluvire. Hakualue (n. 60 x 100 m) oli vallan hauska, toinen puoli oli helppoa kangasmetsää kaatuneine juurakoineen ja toinen puolisko haasteellisempana sisälsi pusikon läpijuoksua, kanervikkoa ja koivun taimia sekä metsätien ylityksen.
Nuuskulle metsään eksyi kaksi maalimiestä, joista ensimmäisellä, koivikon takana piilossa olevalla, oli irtorulla. Nuusku tarttui rullaan hanakasti ja kiiruhtaen toi sen minulle. Näytölle Nuuskutin paineli innoissaan ja nautiskeli palkkansa tyytyväisenä. Toisella, juurakon taakse piiloutuneella, maalimiehellä oli suorapalkka ja Nuusku näytti hieman pettyneeltä. Sillä on noutaminen niin verissä, että rullailmaisu vaikuttaisi olevan sille suurempi palkka kuin herkkurasia, joten pitää jatkossa laittaa sille kaksi irtorullamaalimiestä, jotta se saa palkata itseään palauttamalla minulle rullan. Matkat vaan lyhemmiksi, niin sille ei tule liian hiki edestakaisin juostessaan.
Rapsu pääsi mukaan etsimään kolme ukkelia, joilla kaikilla oli suora palkka. Ensimmäinen pressun alla pötkötellyt ukko löytyi kiemuraisen piston seurauksena. Rapsu lähti ukolle, mutta siksakkasi kanervikossa sen verran, että lopulta löysi ukon jäljen ja jäljesti loppumatkan. Toinen juurakon takana lymyävä ukko löytyi erinomaisella suoralla pistolla. Kolmas oli aikamoinen show, Rape siksakkasi, joten lähetin uudestaan, jolloin Rape lähti aivan upeaan suoraan piston, mutta kääntyi hortoilemaan juuri ennen ukkoa. Metsätien ylitys oli selvästi liian haastava ja sijaistoimintona Rape lähti seikkailemaan ja etsimään jälkeä, jonka lopulta löysi ja jäljesti itsensä perille. Ensi treeneissä ohjelmaan suorien pistojen harjoittelua, siihen onkin suunnitelmaa jo työstetty, ja ehkä sille voisi sitä rullaakin taas koettaa.
Sisulle tehtiin helppoja näkölähtöjä lähelle tavoitteena maalimiesmotivaation kasvattaminen. Kolme ukkoa juoksi muutaman kymmenen metrin päähän vuorotellen ja kaikilla oli namipalkka. Sisu säntäsi ukkeleiden perään kiihkeänä, mutta lähestyi rauhallisesti eikä loppupeleissä herkutellut kovinkaan suurella ilolla. Eivät tainneet olla palkkana olleet namit Sisun mieleen vaikka kotona se rohmusi niitä aika antaumuksella. Pitää ensi treeneihin haalia kunnon einesherkut, ei nuo terveelliset (ei suolaa, ei lisäaineita, ei epämääräisiä ainesosia vaan lihaa ja rehuja) vaihtoehdot näköjään nykynuorisolle maistu. Vaikka ukot olivat lähellä, haki Sisu silti katseella minua. Olin neutraali ja jätin kehumisen maalimiehille. Hyvin maalimiehet töitä tekivät, mutta vielä Sisussa on haastetta :)
Treenin jälkeen käytiin vielä pieni metsälenkki Arvon seurassa ja Sisu oli onnessaan saadessaan remuta veljensä kanssa. Railakkaat otteet ja kunnon asenne, siitä on sisarusten ilonpito tehty :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti