Nuuskuttimella oli tiistaina kontrollikäynti, jonka yhteydessä poistettiin tikit. Tikkien poisto oli helppoa, vaivatonta ja kivutonta Nuuskun istuskellessa tyynesti paikoillaan hoitajan napsiessa siimat pois. Olin odottanut jotain dramaattisempaa tapahtumaa, joten yllätyin toimenpiteen helppoudesta. Kontrollitarkastuksessa Kirsi totesi Nuuskun refleksien palautuneen ja takapään voimistuneen. Leikkausalue on edelleen hieman turvoksissa, joten siihen pitää antaa kylmähoitoa viikon ajan ja jos ei ala turvotus laskemaan, niin sitten sieltä punkteerataan ylimääräiset nesteet pois. Turvotus on kuitenkin alkanut kylmähoitojen avulla laskemaan, joten toivottavasti punkteeraukselta vältytään. Lisäksi Nuusku sai yön ajaksi sukka-asun, jolla estetään karvoista ajellun alueen yläosan rapsuttelu, siellä on ihossa hieman haavaa, joka parantuu aina päivisin, mutta ärtyy hieman öisin, kun joku pieni luppakorva sitä salaa rapsuttelee.
Muuten Nupatin on aika mahdoton. Ulkona pitäisi saada juosta ja hankeen loikkia. Nuusku kyttää tarpeidentekoreissuillaan josko jossain olisi joku kissa tahi supikoira, jota voisi vähän hätyyttää tai vähintäänkin ulista sille. Sisällä Nuuskutin yrittää luikahdella siltä tällä hetkellä kiellettyihin paikkoihin kuten sänkyyn. Vielä nelisen viikkoa moiset paikat ovat aidan takana, koska Nuusku ei saa hyppiä, mutta Nuuskuapa ei niin vain huiputeta pois lempipaikoistaan. Luulen, että Nupattimen kanssa odotetaan molemmat yhtä suuresti sitä hetkeä, kun aidat saa nakat jorpakkoon ja elukka liikkua vapaasti mielensä mukaan.
Tiistain lähdettiin Rapen kanssa pitkästä aikaa treeneihin. Rapsukka oli niin tohkeissaan! Huomasi, että takana on treenitaukoa ja muutenkin on elo ollut aika tapahtumaköyhää. Rapsu liisi huisin hienosti, oli aivan mahtikoira. Treeninä meillä oli Katjan treeni, jossa ohjaaja sai juosta, juosta ja vielä vähän juosta. Vedin treenin ensin siten miten sen ohjaisin halutessani hilpeän ja puhtaan suorituksen, ja ne vedot menivät varsin veikeästi. Mitä nyt omassa ohjauksessa treenitauko näkyi ajoittaisena steppauksena ja rytmin hakemisena, mutta Rapsu luki ohjausta intensiivisesti ja oli siellä missä pitikin. Sininenä kulki kovaa ja iloisella asenteella, mitenpä muutenkaan. Lopuksi kokeilin yhden pätkän vaihtoehtoisella ohjauksella, mutta siten kohta oli meille molemmille aivan liian hankala, omalla versiollani siinä ei ollut ongelmaa. Minä en osannut liikkua eikä Rapsu voinut keskittyä muuhun kuin pakenevaan selkääni. Tosin jos systemaattisesti treenaisin vastaavia kohtia tietynlaisella tavalla, eiköhän tulostakin tulisi, mutta olen jo aikaa sitten vapauttanut minut ja Rapsun uudistumisenpakosta ja sallinut ohjaukseni jämähtämisen juntti- ja kehäraakkitasolle, se kuitenkin toimii. Jos meillä ei olisi mitään toimivaa tapaa, ehkä sitten jaksaisin käyttää vähäiset treenikertamme itsemme haastamiseen, mutta koska meillä on toimiva tapa, niin hiotaan mieluummin sitä timanttiseksi. (Tiedän, kuulostaa selittelyltä. Myönnän, sitä se on. Tunnustan, se tulee jatkumaan.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti