Katu-uskottava selkä

Nuusku tapasi tänään Sigitas Cizinauskasin. Sen seurauksena Nuuskun selkää koristaa kalju ja julmettu arpi. Kainalokin on kalju, mutta siellä on arven sijaan morfiinilaastari. Päästään Nuuskuli on aivan sekaisin, ei tunne maata eikä valuuttaa. Kanssaeläjiäänkään Nuuskutin ei oikein hahmota vaan keskustelee joidenkin pikkuisten ilmassa leijuvien olioiden kanssa. Vaikka tämän hetkinen tila on mitä on, huominen ja tulevaisuus tulee olemaan hieno. Reilun kuukauden ajan Nuusku viettää rauhaisampaa eloa, mutta sen jälkeen hupsukka saa tehdä ihan mitä vaan. Ja mitäkö tapahtui?

Matkasimme Aistiin, koska minusta Nuusku ei voinut hyvin ja minä voin vielä huonommin, koska en tiennyt missä on vika. Cizinauskas tutki Nuuskun ja neurologisen tutkimuksen havaintoina oli mm. parapareesi ambulatorinen, ataksia takajaloissa, normaalit selkäydinrefleksit ja aivohermot, alentuneet asentotuntoreaktiot takajaloissa, lievä kipu selän palpaatiossa torakolumbaalialueella. Röntgenkuvista ei pystynyt mitään sanomaan, joten vastauksia lähdettiin etsimään magneettikuvauksella. Koska kuvauksessa oli joku rekku ja toinen jonossa, Nuusku otettiin sisään sairaalaan, meidät lähetettiin matkoihimme ja tulosten tultua meidät soitettaisiin takaisin. Tuntui aivan kammottavan hirvittävältä jättää Nuuskutin sinne varsinkin, kun Nuuskun katsoi niin surkean syyttävästi perään. En kuitenkaan kehdannut neurologille ehdottaa, että jäisin pitämään Nuuskua tassusta.

Soitto tuli neljän pitkän tunnin päästä. Magneettikuvauksessa löytyi muutos selkäydinkanavassa, mutta sen perusteella ei pystynyt varmaksi sanomaan oliko kyse välilevyn pullistumasta vai esimerkiksi kasvaimesta. Se ei kuulemma näyttänyt välilevynpullistumalta vaan enemmän kasvaimelta, mutta sen näkisi vasta leikkauksessa mikä se todellisuudessa on. Nuusku siis leikattiin ja minä itkeä tihrustin Nuuskun kohtaloa puolitoista tuntia.

Parin tunnin päästä menimme takaisin klinikalle. Cizinauskas otti meidät vastaan ja suureksi iloksi ja riemuksi kertoi, että leikkaus meni hyvin ja mollukka paljastui hassunnäköiseksi, mutta helposti poistettavaksi välilevytyräksi. Oli melkoinen helpotus kuulla lopputulos, kun olin leikkauksen ajan ollut aivan varma siitä, että Nuusku vähintäänkin kuolee syöpään. Koska tyrä ei ollut ehtinyt tehdä tuhojaan, toipumisennuste on hyvä.

Huuruista herääminen oli Nuuskulle erityisen hankalaa ja Nuusku pidettiin heräämössä reilut kaksi tuntia. Nupan tila on edelleen sekavahko, mutta huomenna sen pitäisi olla jo tolkuissaan. Liikkua Nuusku saa heti, mutta riehua vasta helmikuun lopulla. Aivan parasta on, että Nuuskusta tulee ehta koira ja minä voin taas hengittää. Toki toipuminen vie oman aikansa, mutta sen jälkeen Nuusku pääsee elämään omaa iloista elämäänsä.