sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Akun kanssa kahden

Nuuskusta on välillä ihanaa hengailla, treenata ja lenkkeillä ilman Rapsua. Rapsu ei niinkään ainoana koirana olemista kaipaa, mutta Nuusku aiemmin ainoan koiran elämää eleltyään selvästi välillä tarvitsee ikiomaa huomiota. Toki Rapsukin sitä saa, mutta Nuusku osaa sitä arvostaa. Nuusku myös käyttäytyy nuorekkaammin silloin kun Rapsu ei ole paikalla.

Tämän vuoksi (ja myös sen takia, että juoksuinen R ei urosten kanssa tällä hetkellä lenkkeile...) Nuusku pääsi Akun kanssa treffeille kahdestaan. Nuuskusta se oli kivaa ja Akun nähdessään Nuuskaus karisti vanhemman koiran roolin harteiltaan ja riekkui leikkiinkutsuja esittäen. Kakaramainen kekkulointi kuitenkin lopahti aika pian ja lenkillä Aku oli se leikkisämpi osapuoli. Nuusku kuitenkin selkeästi nautti parin tunnin tarpomisesta jäällä ilman pikkusiskoaan ja lintutorniinkin oli kiva kipaista :) Alla muutama Kaisan ottama kuva eiliseltä lenkiltä.










Nuusku esittelee rehottaville korvakarvoilleen näkymiä lintutornista.

Ei kommentteja: