tiistai 1. huhtikuuta 2008

Uunon paluu, osa I

Komea kanadalainen saapui luoksemme eilen illalla. Rapsu oli hieman hämmästynyt, kun palasimme illalla treeneistä ja kotona odotteli Uuno. Molemmat tytöt ovat ottaneet Uunon vastaan hyvin ja Uunon rennosta olemuksesta huomaa, että paikka tuntuu tutulta, täällä on oltu ennenkin :) Nuusku ei ole näyttänyt sisällä yhtä hapanta kuonoa kuin Uunon viime vierailulla vaan on sallinut Uunon tulla viereensä oleilemaan.

Sisällä ollessamme Uuno on ahkeroinut Nuuskun ja Rapsun lelujen parissa sekä antautunut päivänokosille. Puruluiden päälle Uuno ei näytä perustavan vaan leikkii mieluummin sukilla ja tämä järjestely sopii ahneille talon karvakorville mainiosti. Nuusku ja Rapsu popsivat mieluusti ylimääräiset snacksit.

Ulkona olemme käyneet tutustumassa kanavanrannan peltoihin ja metsikköön. Aamulenkillä Uunolta meni tosin oravajahti ohi kuonon sillä Uunon mielenkiinto oli lumikinoksista löytyvissä merkkauksissa. Onneksi Nuusku ja Rapsu pitivät yllä tollerien metsästäjän mainetta. Iltapäivällä Nipe tuli hakemaan kolmikon ulkoilemaan ja kävimme Uunon viime viisitin tapaan leikkimässä lammashaassa. Ulkoilusta löytyy muutamia kuvia galleriasta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihania kuvia meidän yhteisestä reissusta! Nipeki on julkkis =)

Heidi kirjoitti...

Pitäähän sitä suomenajobeaglet tuoda julkisuuteen :) Nipe on niin kuvauksellien, että saatte kohta varautua ulko-ovella parveilevaan fanilaumaan... Nipe ilmoittelee, kun on taas kulmilla, niin lähetään hankeen tarpomaan :)