perjantai 4. huhtikuuta 2008

Elämää Uunon jälkeen

Iloinen hännänheiluttaja matkasi tänään takaisin Rekivaaraan ja täällä tuntuu hyvin hiljaiselta Uunon lähdön jälkeen. Vaikka Uuno ei tosiaan ole mikään äänekäs kaveri, ennemminkin hipihiljainen hymypoika, on silti tyhjän oloista. Kun on kaksi tassuparia vähemmän sipsuttelemassa ympäriinsä, niin kyllä sen huomaa.

Nuusku ja Rapsu vetäytyivät Uunon lähdettyä syville päiväunille. Vaikka porukka osasi rauhoittua ja koisia kimpassakin, näyttää Uunon vierailu vaatineen normaalia elämää enemmän mehuja. Hauska oli havaita Uunon virkistävä vaikutus tytöissä, aamulenkeillä kirmattiin ihan eri tahtiin Uunon kera kuin kahdestaan. Nuuskukin intoutui viilettämään pitkin rinteitä ja hankia nuorison lailla. Huvittavaa oli myös huomata Nuuskussa ja Rapsussa pienoista kateutta Uunon päästessä kainaloon. Tytöt seisoivat tarkkana vieressä odottamassa Uunon rapsuttelun loppumista ja änkesivät heti sen jälkeen kimpassa syliin. Luulivatkohan reppanat Uunon tulleen valtaamaan lelukopan lisäksi emännän ja isännän. Mukava oli kokea elelyä kolmen koiran kanssa, kiitos Pialle siitä :)

Saa nähdä miten terhakka olo Nuuskulla on huomisissa kisoissa, minulla ainakin on sellainen fiilis, että voisin jäädä kotiin nukkumaan :) Muutama Uunon kuva lisätty galleriaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

KIITOS Heidi, Simo, Nuusku ja Rapsu Uunon hyvästä hoidosta! KIITOS! -pia ja rekivaara-

Heidi kirjoitti...

Ole hyvä vaan! Uunosta oli iloa ja hän on tervetullut meille jatkossakin :)