maanantai 31. maaliskuuta 2008

Lunta, palloja, lumipalloja

Viime aikoina on harrastusrintamalla keskitytty pääosin agilityyn (yllätys, yllätys…). Omien viikkotreenien lisäksi ketteryyttä on harjoiteltu tolleriporukalla pariin otteeseen. Rapsun meno on ollut ilahduttavaa ja voi olla, että ykkösluokan startti on edessä sittenkin jo huhtikuussa :)


Eilisessä tolleriagilityssa oli mukana flyballiin tutustumista. Kiitos Satulle! Topin demonstroima laji vaikutti oikein mielenkiintoiselta. Tosin Nuusku ja Rapsu eivät vielä taidoillaan häikäisseet vaan lähinnä säälittivät. Nuuskun kanssa harjoiteltiin kotona käskystä painamista, mutta onnistuin kuitenkin tumpeloimaan koulutuksen hedelmän maneesilla. Harmikseni kävin palkkaamaan Nuuskua nakilla ensimmäisestä painalluksesta (no se oli niin tyylikäs suoritus!), vaikka olisi pitänyt tyytyä pallolla palkkaamiseen, koska nakin jälkeen Nuuskua ei näköjään pallo enää kiinnostanut vaan nakki oli ykkönen. Olin hieman yllättynyt siitä miten fanaattisesti Nuusku keskittyi nakkiin, koska Nuusku on melkoinen pallohullu. Ilmeisesti hän oli erityisen nälkäinen, koska ruoka-aika venyi viisi tuntia. Joten ensi kerralla pitää treenata täydemmällä masulla… Rapsu puolestaan ei keittiötreenistä huolimatta painamista oppinut, joten lähestyimme laitetta eri tavalla. Koetin saada Rapsun kiipeämään laitteen päälle ja aluksi vahingossa lennättämään pallon, mutta Rapsu taituroi homman niin, että ei vahingossakaan osuisi laitteen painikkeeseen vaan yritti urkotella namia ennemmin etujalat ilmassa kuin painikkeella. Että hienosti meni…


Pääsiäisen aikaan kävimme maaseudulla herkuttelemassa ja reippailemassa. Koetimme myös löytää suden jälkiä, sillä naapurin karvalehmiä oli susi käynyt piirittämässä, mutta vainukoiramme eivät löytäneet tuoreita jälkiä vaikka susireitillä liikuimmekin. Jouduimme tyytymään pupujen ja oravien jäljestämiseen.


Agilityn ohella pääpaino on ollut lumessa hengailussa ja lumipallojen nappaamisessa. Nipen kanssa on käyty leikkimässä lammashaassa, huimilla umpihankilenkeillä ja lintutorniseikkailuilla. Kuvia on tulossa myöhemmin, kunhan saan kameran akun toimimaan. Tänään alkaa Nuuskulla ja Rapsulla vaihteeksi jännä viikko sillä Uuno saapuu illalla hoitoon ja ilahduttaa meitä läsnäolollaan perjantai-iltaan saakka. Jännityksellä odotan mitä tuleman pitää…

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Unohdettiin flyballissa kokeilla ehdottamaasi mallioppimista. Jospa se sittenkin toimisi, kokeillaan ensi kerralla.

Anonyymi kirjoitti...

Voihan sitä kokeilla. Meillä meni sen verran heikosti, että kaikki keinot on otettava käyttöön :)