Eilisten treenien teemana oli niistot, mutta eka setti meni lähinnä siihen, että muisteltiin montako keppiä sitä pujottelussa oikein onkaan. Jatkossa siis pujotteluun häiriötreeniä, koska Lupu otti liikaa kiihkoa edessä häämöttävästä hypystä. Ilmeisesti alussa houkuttavat pituus ja putki veivät sen verran paljon mehuja, että lopun hyppyhoukutin oli liikaa ja kaksi viimeistä keppiä tuntuivat joutavanpäiväisiltä. Tosin kiltteydelleen uskollisena ei se kuitenkaan palkkaan koskenut vaan kääntyi ihan itse takaisin alkuun… Onhan Sisun kanssa tehty jo keppejä osana ratapätkää ja myös niin, että kepeiltä jatketaan hypylle, jonka jälkeen on palkka, mutta toisaalta viime aikoina on pujottelut jäänyt vähemmälle (lue: olemattomalle), kun on keinuun keskitytty. Note to self: muista ylläpitää myös opittua taitoa äläkä anna sen painua unholaan. Ilman hyppyhoukutusta kepitys kulki loistavasti ja hyppyhoukutuskin onnistui viimeisen välin ohjurin avulla. Lupun kepit on niin tuliset; aivan superasenne ja vauhti!
Kun sitten setin lopussa päästiin kiinni niistoloihin, lähinnä toivoin, että ei olisi päästy. Rytmitajuttoman ohjaajan räpellystä kaikkinensa. Tehtiin erilaisiin kohtiin niistoja, joista yhteen kohtaan onnistui vallan mallikkaasti, toiseen hitusen ontuen ja kolmas oli… noh ei sitä ollut, kun meni niin haastavaksi. Liian kauaa ei saa edessä kykkiä, mutta liian aikaisinkaan ei saa lähteä. Liiku siinä sitten. Jatkossa siis ohjaajan surkean liikkeen siedätystä ja päinhyppimisen vahvistusta. Ihan turha on edes kuvitella, että minun liike mihinkään paranisi, joten lähdetään vahvistamaan huonon ohjauksen vastaanottamista. Kysehän ei ole siitä, ettenkö tietäisi miten minun tulisi liikkua vaan siitä, että yksinkertaisesti en kykene, koska olen kömpelö. Itseäni toki lohdutan sillä, että niiston voi korvata radalla monellakin eri ohjausvaihtoehdolla, joten pystynen välttelemään heikkouksiani tositilanteissa jatkossa edelleen.
Toiseen settiin saatiinkin sitten jo hienoja onnistumisia ja päästiin hurjastelemaan hirttoa, takaaleikkausta, takaakiertoon irrottamista sekä loppusuoraa. Kulki niin hyvin ja minäkin jopa rytmitin takaaleikkauksen toimivasti. Reenin jälkeen viipotettiin Katrin, Helmin ja Martan kanssa lenkille ja uimaan. Rentouttavaa, virkistävää ja hauskaa, ja mikä parasta ihan mahdottoman lämmintä vettä. Kesä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti