Kaikenmoista on taas tapahtunut. Jossain viikon keskivaiheilla oli Sisun elämässä huisin jännää, kun lähdettiin Onttolaan seikkailulle. Perillä odotti Watti-kelpie, joka esitteli Sisulle mahtavat lenkkimaastonsa ja sen jälkeen kutsui sisälle lipittämään vettä sekä tutkimaan paikkoja. Kovin paljoa ei olla koiratalouksissa kyläilty, mutta Sisu oli kelpo vieras. Illalla huomasi sosiaalisen elon väsyttävän vaikutuksen: kolmen ja puolen tunnin serkkupojan seura veti teinin unimaailmaan loppuillaksi.
Pääasiassa kolmikko on temponut pitkiä ja rauhallisia metsälenkkejä. Rapsu on nauttinut elämästään: enää ei tarvitse jättää pupunpapanoita hankeen saatikka keppisavottaa väliin, metsässä saa juosta vapaana ja sisälläkin on saanut heittää kaulurin nurkkaan. Rapsusta näkee, että se eli pari viikkoa ilman 100% vapauden sisältämää ryteiköissä luuhaamista. Nyt se viipottaa huomattavasti isommalla säteellä kuin aikaisemmin ja vauhti on koko ajan täysillä, esimerkiksi kaikista pienin lähimetsä on Rapsun kaarroksille tällä hetkellä aivan liian pieni, Suuri Metsästäjä Rapsutin tarvitsee lääniä ottaakseen kiinni kaiken menetetyn hauskuuden.
Nuuskaus kävi perjantaina lihaostoksilla (ja samaisella reissulla Nuuskua luultiin bretoniksi) sekä nautiskelemassa hieronnastaan. Yksittäisiä kipupisteitä ei löytynyt, mutta pitkissä selkälihaksissa tuntui hieman jäykkyyttä johtuen viime viikonlopun portaissa tipahtamisesta. Odotuskäskystä huolimatta Nuusku lähti ryysimään toisesta kerroksesta alas t-ä-y-s-i-l-l-ä, jolloin kroppa ei pysynyt mielihalun mukana, Nuusku liukastui ja valui raput alas. Ei se ole ollut kipeä eikä mitenkään oireillut sen jälkeen, mutta ammattilaisen otteet huomasivat lihaksista, että on niihin tälli tullut. Hieronnalla lihakset saatiin kuitenkin pehmitettyä ja Nuusku tuli kovin onnelliseksi saatuaan hieronnan jälkeen piparkakun. Pienet ovat pienen koiran ilot.
Perjantaina Sisu tapasi Ninkan pienet bc:t, kaksi villapaidan hihoihin pukeutunutta hobittia, jotka tulivat kurkistelemaan Noljakan kulmia. Käytiin hiippailemassa hieman lähimetsän poluilla ja yllättäen Sisu katosi! Aikani huhuilin ryteikköön loikkinutta kelpietä ja kun sitä ei näkynyt eikä kuulunut, lähdin murmeliani etsimään aikomuksena kaivaa se ylös jostain vanhasta kaivosta tai supikoiran loukusta tai muusta inhasta ansasta, johon se oli selvästi jäänyt satimeen, koska ei kutsuun reagoinut. Ainahan se tulee kutsusta eikä sitä tarvitse metsässä edes kutsua, kun se on opetettu pitämään silmällä liikkumistani ja pysymään mukana. Mutta nyt oli murmeli kateissa, sille oli aivan selvästi tapahtunut jotain! Noh, pystykorva löytyi eikä se ollut minkäänlaisissa ongelmissa vaan napotti ryteikössä tyytyväisenä jänis suussa. Metsästyskoira nro 3 oli löytänyt jäniksen raadon ja rouskutti antaumuksella kalloa pitkät korvat suupielistä roikkuen, mitä lie aivomehua imi kitusiinsa. Onneksi Metsästyskoira nro 3 on kesytetympi kuin Metsästyskoira nro 1 tai 2 (jotka eivät onneksi olleet mukana) ja tiputti aarteen käskystä sen sijaan, että olisi hotkeltanut sen kahta kauheammalla vauhdilla kurkusta alas. Onneksi rokotusaika lähestyy, joten ihan hyvään saumaan tulee madotus. Bc-pentujen kanssa Sisu tuli hyvin toimeen, tai eivät ne sitä hirmuisesti kiinnostaneet. Sisu tervehti niitä nöyrään sisutyyliin ja huomattuaan, että ei nuo hippasissa pysy mukana ollenkaan, keskittyi se omiin puuhiinsa. Pari kertaa Sisu esitteli vähemmän fiksua teinikoirapuoltaa hätistäessään pentuja pois minun luoltani, koska Sisun mielestä meillä oli leikit kesken (heittelin muutaman lumipallon) eikä hauskuus ollut jaettavissa, mutta pentujen ollessa minusta kaukana, se oli niille kovin kiltti. Kaikkea sitä.
Sisun tokotreeneissä teemana oli hyppy ja hyvin loikki pikkukoira ilman käsimerkkiä. Viimeksi oli käsi höystönä, mutta ei sille ollut nyt mitään tilausta. Seisominen hypyn takana ei ihan lähtenyt, mikä ei toki ole ihme, kun en muistaakseni ole sitä opettanut. Tai sitten olen, mutta en muista missä vaiheessa ollaan saati millä käskyllä olen opettanut :P Jonkilaista ryhdistäytymistä kaipaisi tämä toko-ohjaaja… Toisena liikkeenä oli nouto, joka oli hieman kärsinyt olohuonetreeneistä, koska - kuten kouluttaja totesi - olen rähmäkäpälänä vahvistanut väärää asiaa. Kelpie on livakka liikkeissään ja olen onnistunut naksuttamaan sille noutokapulan noston ja sylkäisyn sen sijaan, että olisin naksuttanut pelkän noston… hyvä minä! Nooh, tästä on hyvä jatkaa. Hyvin Sisu nostaa, mutta sylkäisee kapulan ja katsoo tyytyväisenä "eiks ollut hieno!" Pitää nyt ennakoida omaa naksautusta, niin ehkä se sitten osuu kohdilleen. Loppuun tehtiin kimppaliikkeenä paikkamakuu sekä häiriössä perusasennosta maaanmenoja ja jotain höpöjuttuja. Sisu toimi oikein kivasti eikä ottanut häiriötä muista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti