Sisu loisti tokon pienryhmätreeneissä, on se vaan etevä! Aluksi otettiin ryhmäliikkeenä paikkamakuuta, tosin ei mitenkään koemaisesti vaan kaikki rivissä oman tasonsa mukaan. Meillä taso ei ole vielä kovin koemainen, koska ei me olla maahanmenon kestoa juuri harjoiteltu. Sisu teki siitä huolimatta paljon paremmin hommia kuin olisi voinut olettaa. Olin lähellä, palkkailin paljon ja Sisu köllötteli paikoillaan naapureista välittämättä aina vapautuskäskyyn saakka. Tehtiin useampi lyhyt makuusetti ja oikein hienosti menivät.
Ekalla yksilökierroksella tehtiin kaukoja eli maahan-istu-seiso tekniikkaa. Voi siskot millainen luonnonlahjakkuus pikkukoira on! Ikinäkoskaan en ole sen kanssa jumppaamalla (tai muullakaan tavalla) moisia tehnyt, mutta se ei suorituksessa näkynyt. Luonnostaan loistava tekniikka, ei hievahtanut takakoivet mihinkään. Lisäksi otettiin ruutua, jossa Tiia kävi taputtamassa ruudun takareunaa ja lähetyksestäni Sisu lähti hakemaan paikan, naksautus ja palkka. Pari toistoa, kaikki täydellisiä.
Toisella kierroksella aloitettiin perusasennoilla ja kääntymisillä. Miulla kuulemma yläkroppa kääntyilee ohjaamaan koiraa vaikka eihän se mitään ohjaa vaan enempi häiritsee. Hyvä huomio, itse en ole moista tiedostanut. Sisun perusasentopaikka on hyvä ja käännöksissä se käyttää hyvin takapäätään. Paikallaan kääntymisiä pitää ottaa olohuonetreeniin, niin saan itsellenikin paremman tuntuman hommaan. Lisäksi tehtiin vauhtiluoksetuloja, joihin Sisu lähti kuin tykin suusta, mutta hidasti minua lähestyessään eli pitää muistaa palkata miun taakse. Ei se mihinkään raviin pudottanut, mutta hidasti vauhtia silminnähtävästi.
Olisi ollut mahdollisuus vielä kolmanteen kierrokseen, mutta Sisu oli tehnyt jo niin superhienosti hommia, että jätin väliin. Kotiin kun päästiin, niin pikkukoira veti murkinat nassuun ja kupsahti unille eikä ole eväänsä heilauttanut sen jälkeen. Oli pienet aivot kunnon koetuksella! Meidän edistymisen ja minun treenimotivaation kannalta on tosi hyvä, että meillä on hirmu mukava viikottain kokoontuva ryhmä ja hyviä neuvoja antavat kouluttajat.
Rapsun kanssa tehtiin vähän tokoja keskiviikkona eläinlääkärin toimenpidehuoneessa, kun odoteltiin labratuloksia. Otettiin nopeita maahanmenoja ja taas kerran aluksi piti kaivaa käsimerkki käyttöön, mutta aika pian sen sai häivyttää pois. Lisäksi hupailtiin perusasennoilla, jotka olivat vauhdikkaita ja innokkaita, ihan parasta Rapsua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti