keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Minkit jäljellä

Leirin jälkeen on vain lekoteltu ja käyty maastossa rentoutumassa. Agilitystäkin lomailtiin eilen. Tänään kuitenkin heräiltiin henkiin, kun lauman seniori ja juniori kävivät jäljestämässä ja keskimmäinen jätti jälkensä väliin. Sen verran kovaa sarjatulta vetivät rajavartion poijjaat jo metsälenkin aikana, että Rapsutin viipotti metsässä vähemmän rennon näköisenä. Katsoin parhaaksi laittaa sen leikkimään tarhaminkkiä muiden mennessä jälkimetsään, että ei reppana liitä jäljestykseen huonoa fiilistä.

Sisun jälki oli avoimen luokan jäljen muotoinen, mutta lisäherkuilla höystetty. Jäljellä oli kolme suoraa, joilla oli makaukset ja kaksi makauksellista kulmaa. Kaikki makuut oli namitettu. Pieni kelpustiini jäljesti hirmuisen hienosti. Jäljestys oli tarkkaa työtä, makaukset merkattiin huolella (se mitään nameja syönyt, mutta nuuski ja tutki makuut, joihin olin hölvännyt verta oikein urakalla) ja edettiin hyvää vauhtia. Pitihän sitä jarruttaa, mutta ei sentään takakenossa. Haastetta toi kaksi sienestäjää, joista tampiompi hortoili siksakkia jäljen päällä. Sisu bongasi sen tampiomman jo kaukaa, pöhöhti kerran, mutta kiellettyäni typeryydestä ja kehoitettuani parempiin hommiin jatkui jäljestys hienosti. Hieman se viimeisellä suoralla tarkisteli sienestäjän seikkailuja, mutta ei siltikään poikennut edes liinan mitan vertaa jäljeltä.

Nuuskun jälki sisälsi kolme suoraa, joista jokaisella oli makaus ja kaksi makauksetonta kulmaa. Nuuskutin jäljestää tasan niin hyvin miten hyvä ohjaaja sillä on perässään. Jos Nuuskuun pitää hyvän tuntuman, se on tarkka pieni epeli, joka etenee kuin juna, mutta jos sille antaa löysää, alkaa se tarkistella ja puksutella vähän sinne päin. Makaukset otti hyvin ja kulmat Nuuskulle epätyypilliseen tapaan erinomaisesti. Oli kyllä lystiä olla Nupan perässä, sillä on vaan niin hyvä jälkidraivi!

Illan ratoksi Sisu sai vielä treffikutsun Rorylta ja Hipalta, joten lähdettiin bordercollieiden seurassa pelloille ja metsiin viilettämään. Pennut saivat jotain leikin tynkääkin aikaiseksi, mutta pääasiassa ne hilluivat ja tutkivat maailmaa yhdessä.

Ei kommentteja: