Eilen meillä kävi vieraita ja Sisu oli oikein mallikas. Tänään Sisun maailmassa tapahtui eri suuria sillä kävimme kylässä Suvin ja kissojen kotona. Hirveän jännää oli, Sisu piipitti aika lailla ja haki turvaa sylistäni. Uteliaana kuitenkin halusi tutkailla ympäriinsä vaikka jännää olikin. Samaisella reissulla päästiin tutustumaan uusiin alustoihin, kun kerrostalon eteisestä löytyi kumiritiläpohja ja rapussa oli käytävämattoa ja betonia. Onkaloinen kumipohja vaati hieman tutkimista, mutta muut eivät.
Yllä eilinen videotallenne ulkoilevasta Sisusta.
Yllä hieman pidempi taltiointi siitä, kun Sisu ja kuivattu peuransydän kohtaavat.
Kyllä, täällä mie oon! Samalla sohvalla. Ne tykkää miusta!
Nuusku on suuressa armossaan sallinut Sisun nuolaista valtoimenaan tursottavia varpaanvälikarvojaan. Pentu oli vallan hämmästynyt moisesta suopeudesta ja se vetikin aivot niin koville, että pieni koira kuukahti melkein samoin tein. Muutenkaan Nuuskutin ei enää edellytä hajurakoa muulloin kun syödessään, joten Nuuskun mielestä Sisu saa kirmata missä tykkää, kunhan ei roiku karvoissa eikä kiltti kelpie sitä edes yritä. Viime yönä hänen armonsa salli pienen kelpien käpertyä kylkeensä kerälle. Rapsu alkaa olla melkein samoilla lämpöasteilla, mutta on vielä hieman tarkempi oman tilansa rajoista. Eiköhän se tuosta kuitenkin tokene.
Tänään tollerit saivat pentuvapaalla ajallansa aikuista seuraa Pyhäselän jäälle. Aku kutsui hippasseuraksi ja Rapsulle se oli enemmän kuin tarpeen. Rapsutin pääsi purkamaan pentuangstejaan Akuun, ennen ei ole painivasta Rapsusta moista mökää lähtenyt.
Tänään tollerit saivat pentuvapaalla ajallansa aikuista seuraa Pyhäselän jäälle. Aku kutsui hippasseuraksi ja Rapsulle se oli enemmän kuin tarpeen. Rapsutin pääsi purkamaan pentuangstejaan Akuun, ennen ei ole painivasta Rapsusta moista mökää lähtenyt.
Aku ja Rapsu hipattaa. ©Kaisa Jalava
Nuusku ja Aku marssivat kuin elefantit. ©Kaisa Jalava
2 kommenttia:
Hassu Sisu :) Olisin kyllä arvellut, että Nuuskulla menee kauemmin pennulle lämmetessä kuin Rapsulla.
Joo, mie kans ootin toisenlaista roolijakoa, mutta ehkä Nuusku kerran saman koettuaan jo tietää, että ei auta kuin sopeutua tilanteeseen... ;)
Äsken koettiin oikein herkkä hetki Sisun ja Rapsun välillä. Rapsu meni nuuskuttelemaan heräävää Sisua ja siinä hellästi toisiaan tutkivat ja nuuhkivat, oikein oli hienoa :)
Lähetä kommentti