torstai 31. tammikuuta 2013

LOHIkäärme vai hanKALA?

Sisu sosiaalisti itseään istumalla kokouksessa. Maanantai-illan mejäkokoukseen saapui myös puolivuotias labradorinnoutaja, mutta mitään pentupaineja ohjelmaan ei lisätty, koska isompi pentu oli 27 kiloinen, joten en rohjennut laittaa alle viisikiloista lohikäärmettä altavastaajaksi. Sisu kuitenkin reippaana tyttönä paini lapukan pään kanssa sylissäni istuen ja mäiski lapukkaa päähän tassuillaan. Mikäs siinä, molemmilla näytti olevan hauskaa.

Autoilu on edennyt vaihtelevalla menestyksellä. Ruuanostoreissu Suhmuraan oli aikamoista kiljumista, mutta kokousmatkat puolestaan nukuttiin kovin tyytyväisenä. Viimeisimmälle metsäreissulle mennessä alku oli vikinää, mutta takaisin tullessa uni maittoi. Pieni lohikäärme ei vielä oikein tasaisen varmasti tiedä ovatko jotkut asiat kivoja vaiko eivät, joten ajoittain äänekästäkin protestointia ilmenee.

Lämpimämpi keli houkutti tosiaan lähimetsää kauemmas ulkoilemaan ja se olikin loistoidea, koska Rapsutin lämpeni pikkukelpille sillä reissulla. Tein aika paljon luoksetulotreeniä metsässä hiipparoinnin ohessa, joten Rapsutin ehdollistui siihen, että pieni koira tarkoittaa namia, joten sen olemassaolosta on hyötyä. Rapsu jopa hieman kisaili Sisun kanssa mikä oli erityisen ilahduttavaa. Sulaminen näkyi myös sisätiloissa, Rapsu ei enää ole niin tarkka tilansa suhteen. Sisun iltavilleihin päivän aktiviteetit eivät vaikuta, tai jos vaikuttavat, niin sitä villimpi villi mitä enemmän on ollut uutta ja jännää. Mutta on se aika hupaisa juostessaan Simon huopatohveli suussa ja taistellessaan tossua vastaan raivokkaasti, Sisun suosikki lelu.

Rapsun tiistaitreeni meni makeasti kuin oravaisen unet sammalvuoteella. Rape oli loistofiiliksissä ja miekin pysyin kyydissä. Saatiin aivan mielettömän hienoja vetoja, hyvällä sykkeellä. Kaikista parasta oli se, että jostain kumman syystä niistot ja niistosokkarit pelittivät enkä tumpeloinut niistä kieltoja kertaakaan. Muutenkin oli antoisaa liihotella pitkästä aikaa.


Nuusku taitaa rakastaa pientä kelpiä. Öisin Sisu saa painautua Nuuskuun kiinni, nyt jo ihan kuonon suuntaankin ilman, että Nuuskua ärsyttää ollenkaan. Päiväunia kaksikko vetää vierekkäin tai peräkkäin. 

Ei kommentteja: