Kauheasti on kiiltävän perään tuo pieni pentukoira. Tykkää nuolla luputella Salli-satulatuolin metallijalkoja (ihan kuin Nuusku pienenä) ja työkaluja kuten jakoavainta ja vasaraa (kuten myös Nupatin) sekä koruja. Hassu. Tykkäisiköhän se metallikapulan noudosta? Toisaalta Sisusta saa ehkä tuottoisamman taskuvarkaan kuin tollereista, jotka keskittyvät nyysimään vain ruokaa, sillä Sisu voisi tuoda minulle viattomien ihmispolojen korut ja kultaharkot. Aika kätevä!
Aamuyöstä havahduin siihen, että pieni koira mussutti jotain kainalossani. Tungin sormet sen kitaan ja kuvittelin löytäneeni jälleen kerran villakoiran pennun suusta. Kävin vetämään pölykasaa pois, mutta sitähän riitti ja riitti ja tuntui, että vedän karvanöyhtää nielun lisäksi vatsalaukusta saakka. Kun sain massiivisen villakoiran lopulta suusta ulos, huomasin, että kappas, sehän olikin Nuuskun häntä. Nuuskutin oli varsin sikeässä unessa, kun ei huomannut hännän amputaatioyritystä, tai sitten se vain toivoi totuuden kieltämällä vapautuvansa tilanteesta.
Tänäaamuna käytiin taas koko koiralauman kanssa lähimetsässä hiippailemassa ja olipa pieni koira innoissaan, kun sai idolit mukaansa. Nuusku ja Rapsu sietävät ulkona kaikki Sisun lähentely-yritykset, myös lievät korvien pusutukset ja kuonon lipomiset. Ulkona pentu on selvästi huolittu täysillä laumaan vaikka sisällä ajoittain hieman etäisyyttä edellytetäänkin. Sisu oli harvinaisen onnellinen saadessaan kipitellä paluumatkan tiepätkän Nuuskun ja Rapsun kanssa hihnassa, näytti niin pollealta, änkesi luppakorvien väliin ja koetti ravata samaan tahtiin rinta rinnan. Aika herttainen. Näytti tuntevansa itsensä suureksi lintukoiraksi.
Pikkuisen on alettu opettelemaan muitakin asioita kuin vain arkielämän ihmettelyä ja uuteen kotiin tottumista. Hihnassa kulkeminen sujuu mainiosti. Siihen Sisu saikin tottua heti, koska kotitiellä kulkee autoja harvoin, mutta kovaa. Pissityskeikoille ei siis mennä vapaana vaan hihnassa. Hihnan kanssa ei ole ollut mitään ongelmaa ja sitä on edesauttanut varmasti näppärä pentuhihna, joka on niin kevytlukkoinen ja aavistuksen joustava, että ei Sisu taida juuri hihnaa edes huomata. Istumista on myös naksuteltu ja kiehtovaa on ollut havaita pienten aivojen raksutus, kun se hoksaa mitä siltä toivotaan. Se osaa muutakin kuin juosta hepulissa ;) Yksinoloharjoituksia on aloitettu hitaasti, jotta saadaan toivotunlainen lopputulos. Siinä minulla on ollut sama tekniikka kuin punaistenkin kanssa eli asia pohjustetaan ilman kiirettä: ensin pennun pitää tuntea koti kodiksi ja vasta sen jälkeen pennulta voi edellyttää kotiin rauhassa jäämistä. Ja se jääminenkin tehdään osissa ja tällä hetkellä ollaan siinä vaiheessa, että Sisu oleilee aika ajoin portin toisella puolella näköetäisyyden päässä. Onnistumisten pohjalta hyvä tulee ja hyvin on lähtenyt sujumaan, ilman minkäänlaisia äänitehosteita. Nuuskulla ja Rapsulla ei ole koskaan ollut ongelmia yksinolon kanssa vaan niiden mielestä ihmisten poissaolo on yhtäkuin unihetki ja samaan haluan päästä Sisunkin kanssa.
Koska päivitykset ovat kovasti Sisu-painotteisia, kerrottakoon, että Nuuskulla ja Rapsulla pyyhkii hyvin, ne lenkkeilevät iloisina pelloilla ja jäällä ja tapaavat satunnaisesti kavereitaan. Mutta mitään ihmeellistä tai mullistavaa heille ei ole tapahtunut, kunhan hengaavat ja koetavat sulatella pientä ruskeaa oravaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti