Nuuskun juoksut ovat jo hiipuneet, mutta Rapsulla jatkuvat vielä. Syystä siitä luppakorvaiset eivät ole tehneet mitään ihmeitä vaan lähinnä lenkkeilleet, nuuskineet, pötkötelleet kasassa ja herkutelleet. Molempia on nukuttanut keskimääräistä enemmän kuten aina juoksujen aikaan. Hellyydenkipeys vaivaa myös : ) Aivoja, tai aivojen kohdalla olevaa tyhjää tilaa, on muutamaan otteeseen aktivoitu pienillä noutokapulan käsittelyharjoituksilla, joiden tavoitteena on ollut lähinnä kouluttajan naksutinsormen elvytys eikä niissä harjoituksissa oikein kukaan ole oppinut mitään, mutta onpa saatu nameja kulumaan.
Tänään kuitenkin oli hullun tolleriporukan hakutreenipäivä. Pakkasrajana meillä on -10 ja koska mittari näytti -14, en ottanut treenivermeitä mukaan, koska aikomus oli kääntää treenit pelkäksi lenkkeilyksi. No eihän se treenihirmujen, Topi & Viiru ja Zorro & Elena, seurassa onnistunut, joten Jamiskalle suuntautuneen metsälenkin jälkeen otettiin ilmaisutreenit, joihin lainattiin Topin ja Viirun nakkeja.
Molemmille kaksi maalinaista molemmin puolin keskilinjan, lähetys akalle, jolta otetaan irtotulla ja rullan palautuksen jälkeen lähetys näytölle, jossa akka syöttää namit. Rapsun suoritukset olivat paljon parempia kuin viimeksi. Rapsu syöksyi akalle vauhdilla, otti hanakasti rullan suuhun ja lähti vauhdikkaaseen palautukseen. Palautuksessa neidon kierrokset kävivät kaakossa ja juoksuun tuli pientä kaarretta, mutta hienoa edistystä Rapsulta :) Näytölle Rape lähti myös hyvin. Onhan se vähän semmoista hassunhauskaa sekoilua, mutta minä niin tykkään siitä. Nuuskun ilmaisut olivat täydellisiä, mitäpä muutakaan, ja tykkään minä siitäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti