Molemmat pienet hippiäiset juoksevat parhaillaan, joten Rasputin on ollut agilitytauolla. Aika rauhallista hengailua on ollut ohjelmassa, mutta rajansa silläkin. Enää ei jaksettu pelkästään lepäillä vaan treenitassut vipattivat siihen malliin, että lähdettiin harrastamaan hakua, kesälajia keskellä talvea. Treeniseuraa ei tarvinnut enempiä houkutella, sillä aina yllytyshullut Satu ja Riitta otustensa kanssa olivat heti juonessa mukana.
Otettiin ilmaisua raviradan parkissa. Molemmille mussukoille neljä maalinaista, kaksi keskilinjan kumpaisellekin puolen. Lähetys akalle, rullan palautus, lähetys näytölle, jossa akka palkkasi rasiallisella riistakäristystä. Nuusku oli niin pro! Aivan huikeaa menoa, tiukkaa etenemistä, huolellista rullatyöskentelyä, palautukset käteen ja vauhdilla näytölle. Rapsu oli myös eri etevä. Rapsu lähti akalle hyvin, toi rullan, mutta sitten Rapella oli hieman hankaluutta orientoitua näytölle menoon. Siihen tarvittiin kaksi kehoitusta ja vasta sitten Rapsu malttoi luovuttaa palkan odottamisen minulta ja syöksyi akalle syömään. Minä olin Rapsun räpellykseen tyytyväinen, mutta Satu oli sitä mieltä, että Rapsun pitää petrata palautusten kanssa. Pitäähän sen, mutta kuka sitä nyt pikkukoiralta raaskii mitään vaatia? Kunhan vaan iloisena korvat heiluen hilluu... No pitää hinkata jotain olohuonetreeniä, niin ensi kerralla loistetaan :)
Treenin päälle lähdettiin vielä koko kuuden koiran porukalla lenkille ja olipa hauskaa. Kaunis ilma, sopivasti pakkasta ja lunta sekä hyvää seuraa.
Sit mie linkitän tähän loppuun vielä tämmöisen, jotta voitte ynnäillä yhtä jos toistakin yhteen.
2 kommenttia:
No, sie se osaat yllättää ;) Ainakin minut tämä rodun vaihto yllätti täysin. Onnea pennun johdosta. Tuleeko sinulle sijoituspenne?
Ei oo vaihto vaan lisäyslaajennustäydennys!
Juu, sijoitukseen tulleepi. Jännityksellä odotan millaisen seikkailun pikkukelpie elämästä tekee :)
Lähetä kommentti