Tämä teksti on aloitettu noin 25 kertaa, deletoitu näytöltä vähintään yhtä monta kertaa ja pään sisältä vielä useammin, eikä tätä nytkään tekisi mieli kirjoittaa, koska en haluaisi asiaa ajatella, mutta vuodatetaan tähän nyt jotain. Ei kuitenkaan puhuta tästä kun livenä kohdataan, aivan liian surullista.
Lyhyesti sanoen Nuusku voi huonosti eikä enää koskaan tule voimaan hyvin, ainakaan niin hyvin, että voisi elää täysipainoista koiranelämää, viilettää maastossa korvat hulmuten ja nauttia vapaudesta niin riehakkaasti kuin eläkeläinen vain kykenee. Nuusku ei ole terve eikä tule terveeksi, Nuusku on vammainen ja pysyy vammaisena. Nuuskun ei voi enää koskaan antaa määritellä omia tekemisiään, koska Nuusku ei suostu rajoittamaan itseään vaan riehtoo itsensä äärirajoille. Niin rajoille, että kolhiintunut keho ei enää kestä. Valitettavasti luppakorvaan on pakattu elämäniloa enemmän kuin se oikeasti kestää.
Pikku-Nuuskutin kuntoutui selkäleikkauksestaan hyvin ja eläkeläiselämä näytti hyvin valoisalta, mutta
sitten tuuli pohjoisesta ja tuli uusi takapakki, joka on parhaillaan menossa. Arviona on uusi välilevypullistuma, koska oireet tulivat samanlaisina kuin ensimmäisellä kerralla halvausoireita lukuunottamatta eivätkä nämä oireet enää voi liittyä ensimmäiseen tyrään, koska leikkauksesta on jo niin kauan aikaa. Näkyvät oireet olivat selän köyristäminen, koipien vapina
ja epäpuhdas sekä haluton liikkuminen.
Nyt Nuuskulla on kaksi viikko lepoa takana ja vointi on parempi. Näyvät oireet ovat kadonneet lepohoidon seurauksena. Nuuskaukseen ei satu ja Nuusku olisi omasta mielestään valmis valloittamaan maailman, mutta valitettavasti Nuuskun maailma rajoittuu aitaukseen ja pissikeikoille. Eilen Nuuskaus kävi kontrollissa ja tuomio oli jossain määrin positiivinen. Nuuskulla oli hyvät refleksit ja muut systeemit, raajat ojentuivat hyvin ja ties mitkä arvot olivat hyvät eikä nikamista löytynyt mitään aristuksia painellessa tai pinsetteille puristeltaessa, mutta vasemmassa takajalassa ilmeni heikkoutta eli sen hermotuksessa on jotain häiriötä eikä vasen puoli vahvistu samalla tavalla kuin oikea. Arjessahan tämä vasemman takajalan heikkous on viimeisen kahden viikon ajan näkynyt siinä, että Nuusku ei ole tarpeilla käynnin jälkeen voinut rehvakkaasti potkia ruohotupsuja maatakiertävälle radalle vaan homma on hyytynyt epätoivoiseen pupuasentoon.
Nyt edetään niin, että lepohoito jatkuu vielä viikon ja sen jälkeen Nuusku saa rueta hiljalleen hihnassa lenkkeilemään. Rappusiin Nuuskulla ei ole enää asiaa ja muutenkin sen tekemisiä joutuu kontrolloimaan enemmän kuin ennen, tai oikeammin sen tekemisten kontroloinnin joutuu aloittamaan. Hymyillä voi sitten, kun ruohotupsut sinkoilevat vasemmallakin jalalla, mutta huokaista ei voi koskaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti