Se on palannut! Se on löytänyt kotiin! Se ihana pahoinvointi kisa-aamuna, se kutkuttavan kihelmöivä odotus, se kauhunsekainen jännitys rataprofiilia katsellessa, se radalle pääsemisen palo, se sydämen läpätys ja sykkeen nousu lähtölupavihellyksen kajahtaessa ilmoille, se vauhdin hurma ja koiran riemu, se suunnaton vitutus omiin möhläyksiin, se sisu mikä ponnahtaa pintaan kun haluaa selättää tuomarin suunnittelemat haasteet, se onnistumisen ilo, se, että agility tuntuu joka sopessa! Niin tykkäsin agilitysta lauantaina! Vieläkin sykähdyttää, tuntui yhtä jännältä kuin oisin ollut ekoissa kisoissa ikinä! Parhautta! Tahtoo lisää!
Voi tytöt, että oli hienoa lähteä radalle! Profiili oli vauhdikas ja kiva, semmoinen, että jos koira pysyy lähdössä, niin nolla on varma. Rapsutin pysyi lähdössä paremmin kuin täydellisesti. Ensimmäisellä hypyllä tapahtui Rapsulle kuitenkin työtapaturma, ensimmäisen riman pudotus. Se vei ponnen ohjaukselta, teki siitä huolimatonta, löysää, loppunastiviemätöntä. Sorruin virheen jälkeiseen löysäilyyn ja löysäilemällä lisävirheisiin. Olin pettynyt itseeni ja kyvyttömyyteni koota itseäni loppuradalle. Katsottuani suoritukseni videolta pääsin todistamaan ihmeellisen hätäistä siipirikon harakan loikkimista kautta linjan.
Videon pällistely oli paikallaan, koska toiselle radalla mennessä olin päättänyt, että asenne kuntoon (ja pari kirosanaa). Asenne oli kohdillaan radalle mennessä, hirveän kivaa ja hyvä fiilis. No, tein sitten aivan alkeellisen ajoitusvirheen kolmosesteellä, hyydytin oman liikkeen tilanteessa, jossa olisi pitänyt lähteä livakasti alta pois ja sain taas ohjaukseni sekaisin. Tämä johti ajatusten herpaantumiseen, joka kostautui seuraavassa haasteellisessa kohdassa ja levinneillä ajatuksilla en saanut kohtaan mitään ohjausta. Pakka sekosi jälleen, mutta parhautta oli, että sain sen takaisin järjestykseen. Korpesi niin paljon oma tumpelointi, että loppu rata tuli vedettyä sitten jo asenteella.
Kolmas rata vaikutti meille ihan hirveän vaikealta, mutta kiva sinnekin oli lähteä! Rape oli hyvässä iskussa, ei ollut väsynyt ollenkaan vaikka oli jo kolmas startti. Rapsutin kuitenkin oli jo ehkä vähän liikaa fiiliksissä ja puomin alastulo, jossa Rapsu ei ole tehnyt virheitä koko treenikaudella oli jotain aika hirveää ja Rapsusta näki, että ei sillä ollut sitten niin mitään aikomusta siihen pysähtyä vaan tyyppi loikki sen korvat sujona läpi ja paahtoi seuraavalle esteelle... Hienoutta oli kuitenkin saada onnistunut leijeröinti kisoissa hankalaan kohtaan, se nosti fiilistä entisestään ja tällä radalla oma ohjaus pysyi keskittyneenä virheistä huolimatta.
Ratavideoita ei kykene laittamaan esille ei, häpeä on liian suuri. Toki voi miettiä aiempien julkaisemieni videoiden valossa, että mitä hävettävää tässä nyt enää on, mutta on sitä. Kokonaisuutena kuitenkin mahtireissu, koska se kauan kaivattu kisafiilis löytyi. Sen lisäksi, että tuli suuri palo treenata kuntoon ne kaikki tiedossa olevat heikkoudet, tuli myös tarve panostaa omaan hyvinvointiin kisapäivänä. Jos tankkaus on pielessä, niin ei toimi aivot eikä keho. Koiralle on eväät viimeisen päälle, mutta itse hillun kellonympäri myslipatukalla ja parilla desillä vissyä. Todella viisasta. Seuraavissa kisoissa minulla on ruokaohjelma. Naurakaa pois vaan, mutta kunhan näette huikean kyvykkyyteni niin haluatte saman ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti