tiistai 21. joulukuuta 2010

Virallisuudet takana

Vuosihan on ollut tapana kasata yhteen ja pohdiskella mitä sitä onkaan tullut tehtyä. Viime joulukuussa mietin haaveita kuluneelle vuodelle ja kuinkas ne toteutuivatkaan tai jäivät tulevaisuuteen?


Vesipelastuksessa haaveenani oli Nuuskun siirtyminen alokasluokasta avoimeen luokkaan ja sen haaveen Nuusku toteutti hienosti kauden ensimmäisenä koeviikonloppuna toukokuussa. Ilokseni Nuusku saavutti osallistumisoikeuden agilityn SM-kisoihin 2010, mutta valitettavasti Nupa loukkaantui kesäkuun alussa eikä päässyt esittelemään osaamistaan arvokisaradoille. Mejässä toivoin Nuuskulle ykköstulosta voittajaluokasta, mutta Nuusku ei toipunut loukkaantumisestaan koekuntoon kauden aikana, joten kokeisiin ei osallistuttu koko kesänä. Tokokokeiseen emme vuoden aikana myöskään osallistuneet, koska ohjaaja ei voittanut laiskuuttansa ja saanut mitään aikaiseksi. Kaunotar yllätti alkusyksystä koko lähipiirin rohmuamalla koko potin Toller Shown x-luokassa: Näyttelythän eivät olleet suunnitelmissa ollenkaan, joten ROP-X oli positiivinen yllätys. Vaikka tulossaldo jäi kokonaisuutena laihaksi, ei se kaivele laisinkaan, koska maailman tärkeintä on ollut Nuuskun toipuminen terveeksi, iloiseksi ja kaikessa mukana touhuavaksi omaksi itsekseen.

Rapsu nousi odotetusti agilityssa kolmosluokkaan ja on vuoden kuluessa kehittänyt raudanlujat kisahermot sekä väläytellyt kadehdittavaa ketteryyttään niin treeneissä kuin kisoissakin. Rapsu mahtui kesällä mukaan kahteen mejäkokeeseen ja kahmaisi toisesta VOI 1 tuloksen. Suunnitelmista poiketen vesipelastuksen soveltuvuuskokeeseen emme osallistuneet eikä tokokokeitakaan tullut korkattua. Kävimme kahdessa näyttelyssä ja saimme molemmista vaaleanpunattomat punaiset nauhat. Harrastusrintamalla ihan ok vuosi, muutoin aivan mahtava. Rapsuli on aikuistunut hienoksi elukaksi (siis aikuistunut Rapsun mittapuulla...) ja aihettanut huomattavasti vähemmän noloja tilanteita kuin aiemmin.


Koska kaikkea voi tapahtua, ovat ensi vuoden unelmat vähemmän utopistisia ja kovin pieniä. Ihmettelin itsekin, että mistäs moinen haaveiden pienuus, mutta tulin siihen tulokseen, että onhan tuota jo kaikki nähty.


Nuusku 2011
  • jos vaikka kesällä mejän voittajaluokkaan mahduttaisiin ja saataisiin kelpo tulos
  • agilityssa nautinnollisia fiilistelyratoja ilman arvokisatavoitteita, ehkä jossain peräkylän pirskeissä käydään pari kertaa hillumassa
  • vesipelastuksessa hilpeitä treenejä ilman koetavoitteita
  • tokokokeeseen, jos ohjaaja ryhdistäytyy (eli ei)
  • lyhyesti ja ytimekkäästi ensi vuonna Nuusku on virallisuuksista osa-aikaeläkeläinen, mutta harrastelee niin paljon kuin ikinä tykkää
Rapsu 2011
  • agilityssa hilpeitä kisaratoja
  • mejässä voittajaluokan kokeisiin mahtuminen ja sieltä tason mukainen tulos (lue: ykkönen)
  • uimahyppyjen harjoitteleminen lennokkaiksi ja hallituiksi, jos tämä onnistuu niin vepen pariin paluu
  • mielenvirkistystokoa ja hauskuuttavaa hakua
Muuten toivon ensi vuodelle aivan mahtavia retkiä ja reissuja. Kuluneen ja edellisen vuoden aikana molemmat elukat ovat osoittaneet niin hienoja reissukoiran taitoja, että ensi kesänä voisi suunnata reissulle jonnekin etelämpään Eurooppaan. Tai sitten menemme taas sopulijahtiin Torniojärven seutuville, oli se vaan niin mahtava paikka. Joka tapauksessa teltalla jonnekin missä näkee kauas.

Ei kommentteja: